Loma, loma, loma!

Tähän asti on ollut lähes pelkkää riemua.

Lauantaina nauroimme vedet silmissä Pesäkallion kesäteatterissa Pikku-Pietarin pihalle ja vähintään yhtä hauskalle seurueellemme. Näytöksen jälkeen lavatanssit, hassuttelua Teerenpelissä, loppuillan kaatosade ja kahdeksan euron katteella Torven edessä myyty kertakäyttösadetakki.

Sunnuntain vietimme poikain kanssa Alppipuiston kansanjuhlassa ihastellen aurinkoa, hyvää musiikkia ja R:n valtaamaa huvimajaa.

Kurja maanantai. Veden ropistessa kelmutettuihin ikkunoihin minä kärsin kallonpohjakrampista silmät kiinni ja voin pahoin. Kamala aamu, vielä hirveämpi päivä ja kiduttava yö.

Tiistaina toipumista, nurmikon tuoksua ja Uutta Elämää, Kirkonpellon koko iloinen perhe maauimalassa sekä tuhat metriä sammakkouintia. Päivän päätteeksi Brüno M:n kanssa. Ei ollut huumoria minun makuuni.

Tänään ulkoilmajoogaa Pikku-Veskulla M:n kanssa, atk-tukena Saunatiellä, vanhempien luona remonttiapuna, pulahdus Joutjärveen ja jossain välissä suklaavohveleita mansikoiden ja kermavaahdon kera.

Kiva loma.

1950's HOME MOVIES UNDERWATER

Rakastan painottomuuden tunnetta, sitä raskautta joka vedessä vallitsee. Kun unohtaa olla, kaikki on vain juuri nyt, tässä sinisessä syvyydessä. Hetki keskellä, tauko jostain. Rauha, ympäröivä hiljaisuus, vain minä itse.

Vesi on lohtu. Uidessa en kykene ajattelemaan, ei ole muuta. Joitain vuosia sitten, jonkun surun aikana tai jälkeen kauhoin kilometrejä ollakseni vapaa omista ajatuksistani. Enää en edes muista milloin ja mitä pakenin. Joku loppunut rakkaus se taisi olla.

Lapsena elin vedessä kesäisin. Ei päivää ilman saunaa, ei saunaa ilman Päijännettä. Isovanhemmat ja minä, muutama intiaani ja vanhempien odotusta viikonloppuisin. Kumivene, valtava valkoinen lautta, muovipussi tuolin suojana, ettei märkä uimapuku kastele ruokapöydässä. Kivet ja kalliot, jotka palaavat yhä öisin uniini. Toisinaan vesi antoi vastusta, sen kanssa piti taistella. Illaksi se tyyntyi ja järvi oli kuin peili. Myrskykin tuntui ystävältä, sade pinnan alla putoilevilta helmiltä.

Vesi on elementtini. Sen kertovat tähdetkin

Sunnuntaiajelullamme tie vei Vääksyn kautta Sysmään ja Kalkkisten kautta takaisin. Tuhansien järvien maa näyttäytyi ohikulkiessamme sateen jälkeen raikkaana, pulleiden poutapilvien purjehtiessa taivaalla kuin valtamerilaivat. Veden äärellä hengitän syvään ja laitan silmät kiinni nähdäkseni sen minkä aina talven kestäessä unohdan: lapsuuden inkkarileikit, Oboy-kaakaon ja mummon kerrosleivät, saunan tuoksun ja loputtoman yön, pitkälle päivään jatkuvan aamun.





Vääksyssä vinttien ja kellareiden aarteet oli kasattu pihalle kirpputoriksi ja niiden vieressä nelikerroksinen, aikaa nähnyt kivitalo pullisteli lisää tavaraa. Kesäisin Suomi herää eloon. Sysmässä kirjapäivät olivatkin houkutelleet paikalla parikymmentä divaria ja kasan lukutoukkia. Kalkkisissa matkaamme tarttui Viinitila Pihamaan kuplivia juomia ja luomuspelttiä. Tänne palaan nauttimaan lähiruuasta kootun pitopöydän ja lasillisen oman tilan marjaviiniä.





Kaisan tupaleipomo Vääksyn vanhan keskustan kupeessa on herkullisten leipien ja takuumaittavien makeiden leivonnaisten sympaattinen tyyssija. Kaisan ruisleipä on valittu Suomen parhaaksi ja taatelikakullaan hän on voittanut Vääksyn kakkumestarin tittelin. Pikkuleipomon kahvilassa poikkeamiseen kannattaa varata kunnon tovi, sillä kuulumisia vaihdetaan tuttujen ja tuntemattomien kesken ihan kuin entisaikaan.

Hyvää huomenta. Kun viettää enemmän aikaa vapaalla, eikä aina töissä tai anniskeluravintoloissa, ehtii tekemään asioita, jotka ovat aiemmin olleet vain aikeena ja jutunjuurina. Esimerkiksi meloa Enonsaareen M:n kanssa, leipoa yöllä aamuksi tuoreita luomuporkkanasämpylöitä, tehdä perheroadtrip lähimaakuntaan sunnuntain ratoksi, käydä järvessä pulahtamassa tai elokuvissa keskellä päivää.

Kirjastossa vaeltelua, torin antimia, valoilmiöitä, epätreffit, hävettävän lyhyitä työpäiviä, lakatut varpaankynnet, uusi mekko (kiitokset äidille).

Orhan Pamukin kaksoisolentoja ja tiedettä, Cecelia Ahernin näkymätön rakkaus, Pompejin viimeiset päivät. Hamstaan yhä lisää: rakkaan Saramagon Kirja näkemisestä, uuden suosikin Pamukin Uusi elämä. Haaveissa Kiinalaisen terveyden käsikirjan ja Kasvisruokaa Aasiasta.

On hyvä kohdella itseään lempeästi, sillä onnelliset eivät laske kiitäviä minuutteja. Ei edes niitä, jotka menevät ohi.

Aamiaiseksi sitruunamarenkikakkua ja rakkaustarinoita sängyssä. Aurinko vasta heräilee kanssani helteiseksi muuttuvaan kesäpäivään.

Pakkaan picnic-peiton, kerään itseni ja lukupaketin. Pengon muistikirjan kätköstään, johon se on unohtunut aivan liian kauan aikaa sitten. Tänään aion antaa viivan piirtyä paperille, sanojen virrata sivuille. Muulla ei ole niin väliksi.

Ensimmäinen kesälomaviikko Helsingissä. Rokin räimettä keskiviikkona ja perjantaina, Mike Pattonin hymy, jonoja, Alppilan Love Hotel, paikasta toiseen laiskana vaeltava laumamme.

Ravinnokseen lauma nautti vain hyvää ja erinomaista: Weeruskan friteerattuja sieniä, Silvopleen noutopöydän antimia, nepalilaisen ravintolan kasvisthali.

Uskaltauduin myös joogaamaan Kolmannen linjan astangasalille. Ohjausta en saanut, petyin hieman.

Lauantaina muu lauma jäi toipumaan Tuska-festivaaleista, minä suuntasin nauttimaan kesäisestä pääkaupungista. Flemarilla Ansasta löytyi uusia ja vanhoja ihanuuksia, käsintehtyjä rintarosseja, hihoista liian pieni kiinalainen jakku. Hamusin kaikkea. Ateneumissa 150-vuotiasta Kalevalaa. Gallen-Kallelan tulkinnat nykytaiteilijoiden rinnalla. Kiasmassa vaisua cappuccinoa ja paperinmakuista suklaakakkua. Miestaidetta, luontoa ja luonnotonta, tyhjän tilan pelkoa. Markus Copperin, Kimmo Scroderuksen ja Jari Haanperän Horror Vacui vakuutti.

Löydän itseni keskeltä hämmennystä, enkä tiedä miten kuuluu olla. Saako vain olla vai pitääkö tehdä jotain. Onko pakko. Hamuan hitautta, uudenlaista avoimuutta, näkemistä. Kohtuullisuutta ja anteeksiantoa. Se on vienyt minut johonkin, en vain vielä tiedä minne. Muutoksia itsen, muiden ja kaiken sen välillä. Aina en edes muista olevani matkalla, ennenkuin huomaan olevani erilainen, enkä kuulu enää entiseen.

Levottomuus. Rimpuilua, sitäkin pitkästä aikaa.

Ikävöin kuvia, niiden kautta ilmaisua ja tulkintaa. Ikäänkuin olisin unohtanut osan itsestäni ja se kumpuaa juuri nyt pintaan.

Miten olin voinut unohtaa melonit, papaijat ja mangot? Viikko sitten sain vieraiksi ihanan naisen Kuopiosta ja toisen Helsingistä. Vaikka Lahti-retriitin astangaharjoitus jäi väliin ja jouduimme keskittymään syömiseen ja juomiseen, naurua, puhetta ja reggaeta riitti aamutunneille asti. Jooga oli läsnä jaetuissa kokemuksissamme ja pureskelluissa varpaankynsissä. Lauantaiaamuna vertailimme mustia jalkapohjia ja nautimme S:n ja M:n kanssa superterveellisen hedelmäaamiaisen ennen kirpputoreja ja taidemuseon avajaisia. Retriitti pitää ottaa uusiksi.

Mikä juttu kissoissa ja sanomalehdissä oikein piilee? Kolli kalliosta pitää taas hyvän huolen, että päivän lehteä ei lueta yksin. Eikä oikeastaan lueta ollenkaan, koska kissa retkottaa aukeaman päällä joka kerta niin, ettei sivua pysty kääntämään tai siirtää ahterinsa kiinnostavan jutun päälle. Lisätäänkö paperiin kissanminttua vai mitä?