Listoja asioista

2012-01-27T14:21:00.002+02:00

Pirkkala purettu, pakattu ja kuljetettu työhuoneelle. Kiitos avusta, kommenteista, kiitoksista.

2012-01-24T22:17:00.001+02:00

Sunnuntai osoitti, että me haluamme muutosta. Enemmän suvaitsevaisuutta, vaihtoehtoja, keskustelua. Kovuuden sijaan pehmeyttä, hiljaisten kuuntelemista ja todellista tasa-arvoa.

Viime viikolla tein jälleen raivokkaasti töitä, että sain lunastettua viikonlopun itselleni, ihan vain omaan käyttööni. Kaksi unettavan hidasta päivää ilman aikatauluja, kiirettä ja joka paikkaan repeämistä. Niiden sijaan unissa nauramista, itsetehtyä pestoa, leivoskahvit ja iltapäivästout, Murakami ja Jonathan Safran Foer Ikea-bussissa, pinkkiä Brush Scriptiä Driven alkuteksteissä ja ihmisrodun periksi antamatonta kamppailua cyloneita vastaan. Unohtamatta niitä kaikkia pieniä tärkeitä kutituksia ja paijauksia, joiden vuoksi päivä on aina parempi.

Maanantaiaamuna bussissa oli Helsinginkadulta Lahden asemalle aikaa varustautua taas työntekoon, jaksamiseen ja kireisiin aikatauluihin. Tiistaihin mennessä työviikkoon on kertynyt 21 tuntia.

Parin viikon päästä alan käymään läpi kaappeja ja elämääni. On aika päästä turhasta eroon ja keskittyä oleelliseen.

2012-01-18T19:29:00.003+02:00

Hulluuksien tilalle tulee yleensä uusia ja riippuvuuksista ei pääse eroon, sillä ne vain korvataan toisilla.

On vaikea olla paikallaan. Ihan vaan olla, tekemättä mitään. Olla vatkaamatta jalkaa, suunnittelematta huomista päivää tai vaikkapa ihan vaan nopeasti järkkäilemättä jotain.

Joulupukki toi ompelukoneen, jonka kanssa olemme tehneet tuttavuutta. Tähän mennessä on syntynyt kohtuullisen tasaista tikkiä, pari tyynyliinaa unohtuneista paloista, kassi nurinperoisilla kahvoilla, kuusi kertaa pienennetty hame ja paljon, paljon purkutyötä.

Malttia kaivattaisiin taas. Miten aina pitääkin palata tähän samaan aiheeseen?

2012-01-17T10:24:00.005+02:00

Touhukeittiössä maailman parhaita kalapullia, jälkiruuaksi kuumaa kaakaota Teneriffan hunajarommilla, aina yhtä upea Antichrist ja kainalo, johon upota. Maanantain ylellisyyttä, jota ei voi pitää koskaan liian itsestään selvänä.

Tykkään.

2012-01-09T18:51:00.005+02:00

Yksi aikaraja taas täytetty. Näyttely T:n kanssa Galleria2:ssa Pirkkalassa aukeaa tänään ja on avoinna 26.1. asti. On outoa, kun iltaisin ei tarvitse tarttua enää lankaan, liimailla sammalta, leikellä huopaa tai tehdä valokuvia väsymykseen asti.

Seuraava deadline on 3.2.2012 Galleria Beckerin avajaiset Jyväskylässä. Viime öisien suunnitelmien mukaan sinne syntyy myös jotain uutta, vaikka suurin urakka onkin ohi.

On hienoa, kun on työpari, jonka kanssa ajatus kulkee, jos ei aina samaan aikaan, niin ainakin samalla vauhdilla. Toinen voi aina heittää pallon toiselle ja suunnitelmat, apurahahakemukset, julisteet, tiedotteet astuvat taas askeleen eteenpäin. Ehkä kaksi yrittäjävetoista graafista suunnittelijaa osaavat ajatella myös yhteisillä aivoilla.

Ja kiitos J:lle pitkistä hermoista, kannustuksesta ja ajokortista.

Oscar-puheeni pidän sitten joskus myöhemmin.

2012-01-01T20:01:00.002+02:00

Uusi vuosi, uusi alku. Vaikka vanha vuosi olikin täynnä rakkautta, hienoja hetkiä ja sekä vauhtia että rauhoittumisen opettelua, uskon seuraavan tuovan muutoksia.

Jouluna syötiin ja juotiin hyvin Hyvinkäällä, välipäivinä ompelin viimeisiä näyttelytöitä Kalliossa. Uusi vuosi vaihtui Lahdessa liimaillessa, kasatessa ja leikatessa. Vielä viikko ja ensimmäinen rupeama on esillä Pirkkalassa.

Viime syksyyn ja vuoden loppuun on siis mahtunut paljon töitä, matkustamista edestakaisin, ainaista lähtemistä ja kaivattua yhdessäoloa. Pirkkalan jälkeen rakennetaan vielä Jyväskylä ja sitten tahti saa luvan rauhoittua.

Vuonna 2012 lupaan itselleni oppia lisää malttia, kärsivällisyyttä ja hiljaa olemista.

2011-12-19T12:02:00.002+02:00

Kuukausi hiljaiseloa, vaikka sisällä on myrskynnyt, raivonnut ja välillä taas tyyntynyt.

Dalai Laman sanoin:
Open your arms to change, but don’t let go of your values.

Köö sanoi viime viikolla jossain jauhohyllyn ja puuropakettien välissä, että olen selkeästi lähellä ratkaisua. Siihen uskon minäkin.

2011-11-18T17:18:00.006+02:00

Viikonloppu ovella.

Pahaa-aavistamaton aamu alkoi kahden tunnin aikana vastaanotetulla 11 puhelulla ja 25 sähköpostilla, joihin kaikkiin piti reagoida. Niistä ja lehden taittamisesta samassa ajassa selviämistä voisi kai kutsua organisointikyvyksi, tehokkuudeksi tai trendikkäästi englannista lainaamalla multitaskingiksi.

Joitain tunteja myöhemmin pakkaan mustan mekon, äidin 60-luvun mokkaliivin, ystävän tekemän pronssiriipuksen, hieman punaista, vihdoin valmiiksi tehdyn tuubipipon, huopaa ja lankaa mukaani ja hyppään bussiin. Viikonloppuna irrottaudutaan hetkeksi arjesta ravintolapäivän antimilla, Devil's bloodilla ja synttäreillä Hyvinkäällä.

Amos Anderssonilla avautui tällä viikolla Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuneen, Ars Fennican voittaneen Anssi Kasitonnin palkintonäyttely. Tämä on taas yksi hyvä syy jatkaa korkeatasoista ja arvokasta kuvataideopetusta Taideinstituutissa, jonka kasvatit ovat perinteisesti pärjänneet hyvin taidemaailmassa ja saaneet lukuisia palkintoja.

Toisaalta sama koulu on kasvattanut myös yhden omassa elämässään ihan hyvin pärjäävän graafikonkin.

2011-11-11T16:15:00.003+02:00

Nuori neiti Peltola ilmoitti aikovansa isona joko taidemaalariksi tai balettitanssijaksi.

Ihan nappiin ei mennyt, vaikkei ihan pieleenkään. Unelmia pitää olla, jotta niitä voi toteuttaa.

Ylemmässä kuvassa ollaan torilla, alemmassa lennätetään lintuja miten päin itse tykätään. Aurinko paistaa ja taivas on sininen. Kaikilla näyttää olevan kivaa.

2011-11-09T20:41:00.005+02:00

Olen ollut omaa itseäni tehokkaampi, suorittanut, valvonut öitä, puutunut, saanut syyttä haukut niskaani, itkenyt, venynyt hieman lisää, selvinnyt suurimmasta työmäärästä koskaan, kutissut ja kipuillut.

Olen irrottautunut viikoksi arjesta, nukkunut pidempään, tehnyt naisjuttuja, saanut huolenpitoa ja hellyyttä, puhaltanut ilmapalloja, syönyt taivaallista ruokaa Gaijinissa, nauttinut kehossa tuntuvasta musiikista, oivaltanut jotain taaksepäin taivuttamisesta ja voimasta.

Plussan puolella ollaan taas. Pää on edelleen tahmea, eikä ajatus liiku niinkuin yleensä. Silti maailma on kaunis, rakkaus läsnä ja elämä täynnä valintoja. Valitsen olevani onnellinen.

2011-10-16T09:29:00.004+03:00

Murakami ja hiljaa oleminen saivat eilen jäädä, kun ajatuksen virta jatkoi pauhuamistaan lähestyvään aamuun asti. Illan ja yön täyttivät hämärässä paperista taitellut tähdet, useampi sivu suunnitelmia työpäiväkirjassa, aikataulutus, rimakauhu, yön tunteina kasvava huoli kaikesta mahdollisesta ja pelko siitä, mikä oikeasti on todellista.

Ajattelemisessa on se huono puoli, että se kasvattaa kierroksia ja sen avulla kadottaa todellisuudentajun.

Minulla on siis edelleen aika paljon tekemistä hiljaa olemisen, maltin ja rauhoittumisen suhteen. Silti aion tänään työhuoneelle, mutta ehkäpä junassa istuminen ja Hyvinkäällä kyläily saavat ajatukset välillä myös toisaalle.

2011-10-15T19:57:00.003+03:00

Yhteen päivään on mahtunut taas niin paljon, että se on tuntunut kahdelta. Aivan kuin aamu olisi ollut jonain toisena päivänä ja olisin ehtinyt jo elämään vuorokauden pariin kertaan. Tänään on riittänyt läheisiä ja ystäviä, uutisia, kahvittelua, kevyttä lenkkeilyä, töitä, työhuonetta, ostoksia, asioiden hoitamista ja valokuvaamista.

Seitsemän koivupölkkyä ja puhelut enon kanssa saavat ajatukseni virtaamaan. Uutta on syntymässä.

Tälle illalle riittää kaksi bataattia, saman verran rosamundaa. Pannulle paistumaan isän tuomaa, valmiiksi perattua lohta. Päivän lehti, ehkä hieman silmukoita ja Murakamin pariin. Ei muuta, eiköhän tämä päivä ala olla tässä.

2011-10-12T20:46:00.003+03:00

Eilen illalla Hesarilla odotti täysikuu, kosteasta asfaltista heijastuvat valot, punapartainen kokki, jamaican ginger beer ja nakkipiilot. Niiden jälkeen viisi jaksoa Lostia, kylmä nenänpää ja lämmin syli. Yö täynnä vauhdikkaita seikkailuja ja sekavia unia, jotka unohtuivat hammaspesuun mennessä.

Tänään aamu käynnistyi kahdella kuvauksella, junailulla Lahteen, pikaisella yllätyskuvauksella, deadlinesta myöhästymisellä, seitsemällä koivupölkyllä, metsurin tapaamisella ja työhuonepiipahduksella. Vasta sen jälkeen päivä asettui uomiinsa ja sain normaaliaskareista kiinni.

Paljon muuta en enää tänään jaksa kuin kääriytyä peiton alle lämpimään Murakamin kanssa. Todellisuus, pikakomennot, Lost-maratonit, unet ja kirjat alkavat mennä iloisesti sekaisin päässäni. Lomaan on enää kaksi ja puoli viikkoa.

2011-10-10T20:53:00.007+03:00

Kaikki ei aina suju kuin tanssi, eikä edes jooga edisty niinkuin toivoisi. Kolmen vuoden jälkeen olen tullut siihen pisteeseen, että suurin kehitys tapahtuu pääni sisällä, ei matolla taipuessa tai voimaa punnertaessa.

Tanssi vaatii paljon töitä näyttääkseen mahdollisimman vaivattomalta ja kevyeltä. Baletti opetti kasvuiässä, että veriset varpaat teipataan, kivun läpi hymyillään ja että ryhti pidetään suorana päivään katsomatta. Täydellisyyteen pyrkiminen ja kuri oli kiinteä osa klassista balettia. Vasta astangan myötä olen ymmärtänyt, että kivun sietäminen ja loputon vielä enemmän yrittäminen eivät vie pidemmälle. Lempeä suhtautuminen saa aikaan paljon enemmän, paljon kevyemmin.

Sama asenne on vienyt pidemmälle myös itseni kanssa. Olen nyt ehkä onnellisempi kuin koskaan. Kokemus on tuonut ymmärrystä, ettei kaikki olekaan mustavalkoista ja kova pää on pehmennyt tehden elämästä huomattavasti paljon helpompaa. Vaikka edelleenkin teen asiat mielelläni omalla tavallani, enkä jää miettimään muiden mielipiteitä, ei minun tarvitse enää taistella kenenkään kanssa. Ei edes itseni.

Uskon, että olen oikealla tiellä. Uskon, että kannattaa heittäytyä ja katsoa mihin hyppy kantaa. Tähän asti se ainakin on kantanut hienosti ja juuri sopivan pitkälle. Olen siitä kiitollinen nyt ja joka päivä.

2011-10-07T14:07:00.001+03:00

Hei, olisko aika siirtyä viikonlopun viettoon? Herätys viideltä, harjoitus hengitetty aamulla, lääkäri antoi täyden kympin, vedokset mennyt asiakkaalle ja etusivu hoidettu kahteen kertaan. Pari juttua enää ja sitten mä olen vapaalla. Sauna jää väliin, mutta ilta kuluu kyläillessä.

Pitikö mun vielä jotain? Ei varmaan, kun aamulla väitin hanskaavani kaikki stressinhoitojututkin. Metsään jos ehtisi tai edes vähän taivuttelemaan uutta kanaverkkoa. Niin, ja Murakami odottaa, K:n synttärit huomenna sekä työhuoneella olisi vähän jotain.

2011-09-21T17:10:00.002+03:00

Aina välillä kysyn itseltäni miksi teen asioita, joita teen. Alkumantraa odotellessa maton reunalla mieleen saattaa tulla epäilys koko touhun mielekkyydestä tai työhuoneella yhden työpäivän päätteeksi toisen alkaessa pohdin, miksi väsytän itseni omasta tahdostani. Haluaisin tehdä niin paljon muutakin: olla sosiaalinen ja viettää aikaa ystävien kanssa, ulkoilla, ahmia kirjoja, käydä enemmän elokuvissa, siivota edes joskus ne kaappiin silmistä suljetut kaaokset. Olla hiljaa ja tuijottaa horisonttiin.

Elämä tuntuu olevan jatkuvaa tasapainoilemista pitkien päivien kanssa, vaikka jotain koittaisikin karsia. Tänään puntaroin, saako joogan jättää väliin päänsäryn ja hartiajumituksen takia, vaikka harjoitus onkin helpompi tehdä neljä kertaa viikossa kolmen sijaan? Kuinka paljon astangaa on tarpeeksi? Missä välissä ulkoilen ja kysyn mitä minulle kuuluu? Entä ne kirjat, kunnon yöunet, rauhoittuminen. Tai kun kivut ilmoittavat, että nyt mennään taas liian lujaa?

Kaikesta huolimatta taiteen tekeminen tekee minut onnelliseksi ja joogan ansiosta voin paljon paremmin monellakin eri tasolla.

Downshiftaaminen, slow life, simple living. Aika monen vuoden työnarkkaamisen jälkeen olen ajatuksen tasolla valmis luopumaan monesta ilman hienoja englanninkielisiä termejäkin.

2011-09-18T22:01:00.003+03:00

Äsken tumma metsä nielaisi varjoni ja sulauduin kosteudesta pehmeään multaan, jo maatuvien lehtien tuoksuun. Täällä en ole ollut aivan liian pitkään aikaan. Jalkani tunsivat edelleen tutun polun kivineen ja juurakkoineen, vaikka silmä ei pilkkopimeässä maastoa erottanutkaan. Lauloimme hiljaa yhdessä Beth Gibbonsin kanssa, hengitin syvään syksyä ja ihastelin hitaasti ohi lipuvien pilvien purppuraa maatessani puunrungolla. Annoin ajan kulua ja yritin päästää irti turhasta.

Kun vain ymmärtää pysähtyä hetkeksi, muistaa miten paljosta voikaan olla kiitollinen.

2011-09-13T15:43:00.008+03:00

Mä oon ollut kamalan ruttuinen viime aikoina. Eilen pääsin jo puoli kuuden jälkeen kotiin, tiskasin, laitoin pyykit koneeseen ja paistoin vihanneksia. Sitten nukahdin sohvalle vahingossa kolmeksi tunniksi kymmenen sivun jälkeen.

Aamulla kahdeksan tunnin ja vain yhden heräämisen jälkeen olin kuin uusi. Sileämpi, eheämpi ja toimintakykyisempi. Pystyn taas keskittymään, vaikka se olekaan mun parhaita puolia. Kunnon yöunet vähentää myös kyynisyyttä.

Hieroja sanoi, että tulin oikeaan aikaan ruinaamaan apua. M on aina niin kiltti, että raivaa mulle tilaa kalenteriin oman vapaa-aikansa kustannuksella.

Samalla päätin, että tarviin uuden, tweedneulekaulurin hartioita lämmittämään ja siihen sopivan kudotun tuubipipon. Nyt kaikki tuntuu taas aika kivalta ja illalla pääsen vedostushommien jälkeen yhden ihanan kainaloon.

2011-09-12T17:51:00.002+03:00

Olen nähnyt Helsinginkadun nukkuvan. Puluparvi ja lokki partioivat kadun herroina varhaisena sunnuntaiaamuna grillin kulmalla. Katu oli paljas, jotenkin kamalan lohduton ja ujonoloinen. Ehkä sen olemus tarttui myös harjoitukseeni, joka oli kömpelö ja itsellenikin outo. Salilta palatessani aurinko herätteli Kalliota jälleen eloon ja minäkin raotin silmiäni varovaisesti.

Kiva viikonloppu on tehty hypnoottisesta Wooden Shjipsista Korjaamolla, herkkuaamiaisesta sängyssä, laiskasta vaeltelusta käsi kädessä, jogurttibaarin mango-raakakaakao-vehnänorassmoothiesta, paahdetuista vihreistä soijapavuista, japaninpaperista ja keltaokrasta sekä Paumesin ihanista kirjoista.

Ihmisten keskellä ruuhkassa taivaalla keikkui rakkaus.

2011-09-05T16:51:00.006+03:00

Elämä kulkee taas rataansa kodin, työpaikan, joogasalin, vastapäisen Siwan ja työpaikan kautta. Päivät venyvät pitkälle iltaan ja aamut alkavat tavallista aikaisemmin.

Viikonloppuna vietettiin henkilökohtaista Taidelauantaita, kokkailtiin kaalipiirakkaa ja kikkailtiin kolmen kilon omenapiirakka. Lars von Trierin kauan odotettu Melancholia oli upea niinkuin pitikin ja Taidemuseon Julistebiennalessa mikään ei tuntunut muuttuneen sen jälkeen, kun näin ensimmäisen biennalen 80-luvun puolivälissä. Kaksi kerrosta täynnä toinen toistaan parempia oivalluksia, loppuun hiottua viimeistelyä ja kunniamaininnalla ympäristösarjassa palkittu Ilja Klemencovin vertikaaliviivoihin piiloutunut panda.

Kynnys kaivertimiin tarttumiseen on jälleen kohonnut vaikeaksi ylittää. Jokaisen liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen on taas kasattava se kuvia tekevä tyyppi ja potkittava liikkeelle erilaisin keinoin. Ensin taistellaan, painitaan ja tuskaillaan. Piirretään haparoivia luonnoksia tuntitolkulla, muistellaan mitä värejä ylipäätään olikaan olemassa, kerätään paniikkia ja toivottomuuden tunnetta. Vasta sen jälkeen voi syntyä jotain.

2011-08-31T08:40:00.003+03:00

Tämä on olemassa vain koska on tuo; jos ei katso ylös, ei koskaan tiedä mitä on alhaalla. Mietipä sitä, poika. Itsensä löytää vain katsomalla johonkin mitä itse ei ole. Ei voi astua maahan, ennen kuin on koskettanut taivasta.

Thomas Effing Paul Austerin Kuun maisemissa -kirjassa

Viikonloppuna kesän paluu, Saint Vitus, sanat hukassa, voimat hukassa. Hiljainen meri Nosturin naapurissa, paljon unta ja tuntitolkulla arjen kieltämistä uppoutumalla Lostiin.

2011-08-26T16:54:00.003+03:00

Teepussi tiesi tämänkin.

Walk tall.

Anna päivän aikana kertyneen taakan karista, pudista harteiltasi sen paino. Älä anna muiden sanojen painaa ryhtiäsi kasaan, äläkä välitä, jos kaikki ei aina suju. Sitäpaitsi kohtuuttomuus ei kaunista ketään ja vittuile vanhentaa.

Sen sijaan eilen kahdesta suunnasta tulleet kehut kohentavat jälleen mieltä ja kyltymättömänä haaveilijana kasvatan kantapäihini siivet. Antaa tuulten puhaltaa!

2011-08-17T10:24:00.006+03:00

Mieltä lämmittävät mutterikahvi, tumman suklainen herukkakakku, kermavaahto ja aamuvarhaiset suukot.

Pakkaan bussiin mukaan kameran, vaihtovaatteet, unta ja paperille painettua rokkenrollia. Annan vihdoinkin periksi vihmovalle sateelle ja vaihdan sandaalit sukkiin sekä saappaisiin. Kiristäviä hartioita lämmittää muhkea villainen kaulus, pieni myönnytys sekin.

Islaja kehoittaa valloittamaan takaisin elämän. Ehkäpä astun jälleen valoon tämäniltaisen Islajan ja Hexvesselin avulla. En pelkää maailmaa, se vain joskus tuntuu musertavan alleen. Pahemmastakin on selvitty, joten pieni syysnotkahdus lienee sallittu ennen pimeästä nauttimista.

2011-08-16T09:12:00.002+03:00

Elokuu iski jälleen päin kasvoja. Yritin blogata väreistä joitain päiviä sitten, mutta iltaan mennessä into oli hävinnyt johonkin. Juuri nyt kaipaan vahvaa harmaata, mustan eri asteita, maavärejä ja ihon sävyjä. Tunnen itseni haaleaksi ja kalpeaksi. Haluaisin kietoutua johonkin lämpimään, upottavan pehmeään piiloon tältä hetkeltä. Pistää silmät kiinni ja leikkiä ettei se näe minua.

Mihin ryhti ja hehku kasvoilta hävisi parissa viikossa? Väsyin aivan yllättäen, kuten vuosi sittenkin.

Metsäretket viikonloppuna osuivat oikeaan aikaan. Korpilahden metsissä marjojen ja sienien etsiminen tuntui hyvältä, jotenkin meditatiiviselta, aivan kuin olisin juurtunut osaksi vihreää. Illalla uni oli syvää ja puhdasta.

Nyt pakastin on ääriään myöten pullollaan mustikkaa, punaherukkaa, mansikkaa sekä hieman sieniä ja raparperia. Varaston tyhjentäminen alkaa samantien, jotta syntyy tilaa vielä mustaviinimarjoille ja puolukoille. Kun vain voisin säilöä myös osan auringon poltteesta iholla, uimareissujen veden pehmeyden, varhaisten auringonnousujen energian, pisamat ja ruohon paljaiden varpaiden alla.

2011-08-08T16:58:00.003+03:00

Elokuun toisena maanantaina ikkunasta katsoo takaisin sateesta kostea ruoho ja hitaasti ilmassa leijailevat lehdet. Ilmassa tuoksuu erilaiselta ja valo on muuttunut asteen syksyisemmäksi. Ilta hämärtyy sen verran aikaisin, että kohta on taas aika kaivaa esiin kynttilät ja suitsukkeet, mausteiset keitto-ohjeet ja laittaa kutimet heilumaan.

Viikonloppuna vietimme kesän toisia häitä Kouvolassa ja paluumatkalla hamstrasimme Benjamilta luomuohraa- ja spelttiä puuroja ja patoja varten. Ensi perjantaina pakkaamme ämpärit ja sydänkumisaappaat mukaan ja suuntaamme Korpilahdelle pariksi päiväksi toiveena metsän antimet sekä suvun viimeisimmät kuulumiset.

Sitä ennen koitan löytää johonkin matkan varrelle kadonneen reippauden ja aikaansaamisen taidon.

2011-08-02T17:27:00.001+03:00

Viikonloppuna juhlittiin rakastavaisia. V ja E vannoivat rakkaudenvalansa 1900-luvun alun cabaree- ja glamourtunnelmissa keskellä kaunista Savoa. Illan mittaan nautittiin italialaisia herkkuja, juhlapuheita, maalaistunnelmaa, pusuja ja minä hippasin molemmat kengänkorkoni rikki. On aina yhtä hauskaa kokoontua samojen hupsuttelijoiden kanssa, eikä meno ole vuosien varrella muuttunut juuri miksikään.

2011-07-24T18:53:00.005+03:00

Tykkään metsästä. Tykkään mustikoista ja vadelmista. Tykkään leipomisesta, uunituoreista muffinsseista ja Kaisan tupaleipomon kaalisämpylöistä. Tykkään kesästä, järveltä kantautuvasta tuulenvireestä ja veden tuoksusta. Tykkään pulahtaa järveen. Tykkään yhdessä tehtävistä retkistä. Tykkään Salonsaaresta, tutuista lapsuuden maisemista ja niistä muistoista, jotka sukeltavat uniini yhä edelleen.

Haluan yhä sitkeästi uskoa, että ihminen on oikeasti lähtökohtaisesti hyvä. Viekää lapset metsään poimimaan marjoja ja ihmettelemään maailmaa täynnä pieniä, ihmeellisiä asioita. Olkaa yhdessä. Puhukaa toisillenne, opetelkaa ilmaisemaan tunteenne, jakamaan huolenne ja auttamaan muita vaikkapa ihan pienissä arkisissa asioissa. Meillä kaikilla on syitä välittää toisistamme ja arvostaa elämää. Tietämättömyys synnyttää vihaa, viha synnyttää lisää vihaa.

Kenellä on todellisuudessa varaa vihata muita?

2011-07-14T15:17:00.003+03:00

Aika tuntuu pysähtyvän. Työviikko kiireineen hapettomassa toimistossa alkaa olla lopuillaan.

Kaipaan viilentävien vesien ääreen nauttimaan raukeista iltapäivistä, lukemaan puun suomaan varjoon, kuuntelemaan aamuyöksi hiljenevää kaupunkia. Päivisin aion tehdä karkumatkoja näyttelyihin, kirjastoon, meren ääreen, lankakauppaan ja kahviloihin. Salilla annan harjoituksen pysyä keveänä ja lempeänä, keskityn tutkimaan joogaa muualla elämässä, arjessa, sisälläni. Haen voimaa pranayamasta ja Yoga Malasta. Nautin kaikesta, mitä osuu kohdalle ja siitä, mikä on jo lähellä.

Hieman räimettä kahden viikon loman alkuun tuo huomenna Libertéssä Plain Ride.

2011-07-12T10:00:00.005+03:00

Viikon täydeltä joogaa, aasialaista kasvisruokaa, hengitysharjoituksia, meditaatiota, merentuoksua ja ihmisiä, jotka tuntuivat jo valmiiksi tutuilta.

Keskusteluja saunan lauteilla, ruuan ääressä, filosofian tunneilla. Kiinnostavaa ajatusten vaihtoa ja uusia näkymiä, jotka antavat omaan joogaan lähes yhtä paljon kuin itse harjoitus. Mieli on sopivasti hämmennetty ja täynnä uusia ajatuksia, joista ammentaa yhä lisää.

Lisäksi eräs pieni tyttö sai nimen metsän hiljaisuudessa kalliolla. Hyvin intiimi, mutta sitäkin avoimempi ja riemua täynnä oleva vedalainen riitti, joka teki syvän vaikutuksen ja jätti hymyn sydämeen.

Eräs viikon opetuksista oli, että elämme ollaksemme onnellisia, emme kärsiäksemme.

Kahden koiran vertaus kuvaa hyvin sitä, mikä elämässä on tärkeää. Vaikka haluaisimme tehdä toisille hyvää, niin samaan aikaan meillä saattaa olla tarve tehdä pahaa, esimerkiksi kostaa vääryydet. Silloin sydämessä on kaksi koiraa, hyvä ja paha. Se koira voittaa, jota ruokimme enemmän, joten kaikki mitä teemme, tulisi tehdä iloisin mielin ja muita vahingoittamatta. Sitä kautta pääsemme myös itse askeleen lähemmäs todellista onnea.

2011-06-28T19:54:00.004+03:00

Itse tehtyä kirsikkaista vihreää jääteetä, pikkupino kirjaston kirjoja, ihoa hipelöivä lämpö ja aamuviidestä jatkunut uskomattoman energinen olo. Juuri tällä hetkellä ongelmistani suurin on päättää, mistä kirjasta aloitan sanojen ahmimisen.

Kaivattu keskustelu M:n kanssa eilen kasvatti hyvää mieltä ja iloa ystävien puolesta sekä vahvisti omia ajatuksiani tästä elämästä. Meillä kaikilla on omat taistelumme, mutta hyvä elämä on myös turhuuksista irtipäästämistä ja yksinkertaisesti päättämistä. Päätöksemme ohjaavat meitä joko valoon tai varjoon, kevyeen tai raskaampaan. Suuntaan ainakin voimme itse vaikuttaa, vaikka matkan tekoa joskus koetellaankin.

I believe that the very purpose of life is to be happy. From the very core of our being, we desire contentment. In my own limited experience I have found that the more we care for the happiness of others, the greater is our own sense of well-being. Cultivating a close, warmhearted feeling for others automatically puts the mind at ease. It helps remove whatever fears or insecurities we may have and gives us the strength to cope with any obstacles we encounter. It is the principal source of success in life. Since we are not solely material creatures, it is a mistake to place all our hopes for happiness on external development alone. The key is to develop inner peace.

Dalai Lama

2011-06-22T15:30:00.019+03:00

Terveisiä Pariisista! Täällä on ollut tosi kivaa, vaikka välillä onkin satanut. Ollaan nähty tosi paljon ja jalat on ihan poikki kymmenien kilometrien kävelyistä.

Ruoka on hyvää ja ollaankin syöty baski-ravintolassa, etelä-ranskalaisessa, intialaisessa, japanilaisessa, italialaisessa, thaimaalaisessa, britannialaisessa ja siinä ainoassa vegepaikassa, joka löydettiin. On maisteltu pastiksia, oluita ja maailman parasta chai lattea amerikkalaiseen tapaan.

Taidetta löytää joka puolella mihin katsoo, ei vain Louvressa. Parinsadan taiteilijan kommuuni Les Frigos ei avannut oviaan yksityisiin työhuoneisiin, mutta jo pelkkä rakennus on näkemisen arvoinen vanha pakastinkiinteistö.

Matkoilla kannattaa käydä aina käydä tutkimassa hautausmaat, sillä ne on muualla usein tosi upeita. Mekin käytiin moikkaamassa Sergea ja Liskokuningasta. Eri hautausmailla tosin. Kuolleita löytyi myös katakombeista.

Point Ephémèressä Seinen rannalla oli meneillään eletronisen musiikin festarit ja työn alla näyttelynvaihdos. Kiva ympäristö tuntui jo valmiiksi tutulta. La Mécanique Ondulatoiressa, Maraisissa sijaitsevassa rokkibaarissa, J. sai kutsun liittyä paikallisen bändin rumpaliksi paikan ainoalta toiselta pitkätukalta.

Kesken viikkoa ajeltiin junalla Brysseliin moikkaamaan O:a ja T:aa. Nähtiin tietenkin turistien piirittämä Manneken Pis, maisteltiin oluita ja tutustuttiin Cantillon-panimoon ja sen äkäiseen kissaan. Mun villatakki hukkui, mutta J. löysi kivoja vinyyleitä.

Viimeisenä päivänä käytiin vielä kurkkaamassa näkymät Sacre Coeurin kukkulalla muiden turistien tapaan.

Ihana talviloma!

2011-06-22T14:52:00.002+03:00

Ihana aamu: herääminen päivän valjetessa ilman kireyttä kehossa tai mielessä, sovinnollinen astangaharjoitus, yksityinen loppurentoutus. Kotona pujahdan vielä hetkeksi takaisin unesta lämpimään kainaloon, hengitän kevyesti ja nautin harjoituksen suomasta huumaavasta energiasta. Vasta sitten valmistaudun työpäivään ja sen haasteisiin.

Reilun viikon päästä energiaa kerätään ja jaetaan Houtskarissa muiden joogien kanssa sekä saunotaan yhdessä, lauletaan, syödään hyvin, opetellaan lisää hengittämistä ja tekniikkaa sekä syvennytään Janne Kontalan ohjauksessa.

2011-06-06T13:44:00.003+03:00

Kesän ensimmäinen seikkailu suuntautui Jyväskylään, jossa kävimme T:n ja J:n kanssa kuvaamassa gallerian, ihastelemassa työhuonenaapurini upeita kuvia ja hakemassa terveisiä vanhemmilleni. Beckeristä löysin myös lopputyöohjaajani Heli Kurunsaaren koiran ja muutaman muun kiinnostavan taidelainaamoteoksen.

Grillikausi avattiin Kuokkalassa J:n ja A:n toimesta. Hyvää oli ja vatsa kiitti.

Seuraava seikkailumme suuntautuu Pariisiin. Lähtö tänä iltana, paluu reilun viikon päästä. Moleskine, kamera ja Brysselin junaliput rinkkaan, sitten menoksi. Au revoir.

2011-05-29T19:52:00.005+03:00

Työhuoneella keskusteluja pankkijärjestelmästä, elämän kalleudesta ja yksi kirpputorille luovutettu, epäillyttävää karmaa kerännyt takki menneisyydestä. Itsepäisesti kuivuneiden väripurkkien pakkoavaamista, paperivarastojen penkomista ja huomio terien auttamattomasta tylsyydestä. Hankintalistalle japaninpaperia, paloöljyä ja jotain, mitä kaivertaa sanojen kaveriksi. Sanatkin vielä hukassa, mutta luotan että ne tulevat sitten.

Päivän mysteerinä primaarin sininen vasen kainalo ja ihmettely, miten väri salakavalasti pyrkii aina joka paikkaan. Tämä ja pari muuta juttua johtivat kysymykseen: milloinhan sä oikein kasvat aikuiseksi? Minusta minulla on ainakin tähän asti mennyt ihan hyvin.

P:lle kiitokset omena-pähkinätortun ohjeesta. Mainiota tuli.

2011-05-27T14:11:00.002+03:00

Onni on pikkuruisissa jutuissa, ohikiitävissä hetkissä. Sellaisissa, joita ei ehkä huomaa ennen kuin avaa silmänsä, katsoo ja antaa sille tilaisuuden.

Onnea on se, kun herää yön hauraina tunteina ja käpertyy toisen lämpöön, hengittää unen takaista läsnäoloa ja pieniä valveen häivähdyksiä.

Se on naurunremakkaa, väsyneitä juttuja ja höpötyksiä, jotka eivät kuulu kenellekään muulle ja joista kukaan ei tiedä. Omia pikkusalaisuuksia, niitä joita kaikilla kuuluisi olla.

Onni on omien ajatusten, havaintojen ja hassutusten todeksi tekemistä. Yhtä lailla se on itsen työstämistä, ajatustyötä käsiä ja eri materiaaleja käyttämällä. Kuva, sana, muoto, väri, pinta, valo ja se muu, josta syntyy kaikki.

Juuri nyt onni on myös siinä hiljaisessa hetkessä, jossa ei ole mitään muuta. Ainoastaan hiljaisuutta ja lisää hiljaisuutta.

2011-05-26T21:59:00.008+03:00

Eilen kuljin vahingossa kotini ohi. Viime viikolla kävelin työpaikkaa kohti, vaikka olin menossa jonnekin aivan muualle. Väsymys alkaa periä veronsa: aamulla heräsin päälaki puutuneena ja muutama päivä sitten silmissä välkkyi koko illan niin, etten nähnyt mitään.

Tänään karkasin töistä jo iltapäivällä, tein ensimmäisen toiviomatkani Lidliin ja siitä lähtien olen hekotellut ääneen Royal Nutseille eli kuninkaallisille hulluille. Kadulla kesken naurukohtauksen hymyilevä herrasmies tuli kohti ja kehotti laittamaan kiven taskuun, kun tuulee niin kovaa. Ei lähde sitten tuulen mukaan. On aina mukava kohdata kaltaisiaan ja jutella mukavia.

Tämä kevät on ollut erilainen, lempeämpi, kuin seitsemään vuoteen ja olen siitä ollut kiitollinen. Erityisesti iloitsen ensi viikolla alkavasta kesäkuusta ja suven riennoista, vaikka mitään hienoa ja suureellista ei tapahtuisikaan. Rauha, yhä pidentyvä päivä ja hengittäminen ovat itsessään upeita asioita.

2011-05-23T20:04:00.001+03:00

Mullapa on kaikkea kivaa: 600 grammaa mustaa trikookudetta, Gaimanin American angels, hyvä mieli huolimatta yli puolen vuorokauden kiirepäivistä, takana viikonloppu täynnä auringonpaistetta, supersmoothiet Rakkauden kiskalla M:n kanssa, S:n maalaukset Suomenlinnassa, Rättö ja Lehtisalo Korjaamolla, kavereiden seuraa vähästä aikaa, sunnuntaina totaalista lepoa ja muutaman tunnin päiväunet sekä talvilomaksi varattu seikkailu Pariisissa ja Brysselissä.

2011-05-04T16:58:00.005+03:00

Eilinen Supermassive 2011 Tavastialla kärsi yleisön puutteesta, mutta meno lavalla oli sitäkin riehakkaampaa. Ilta oli yhtä jatsia ja psykedeelistä fiilistelyä lukuunottamatta Horse latituden aikaansaamaa epämukavaa oloa. Norjalainen Motorpsycho pusersi hien pintaan, mutta amerikkalainen Master musicians of Bukkake sai lähes sanattomaksi hämmentäen kaikin tavoin. Myös Pharaoh overlord jäi tällä kertaa hieman jalkoihin.

Kivan illan toinen tärppi on uudet, 70-lukua henkivät Hasbeensit. Nyt pitää enää opetella kävelemään noin 10 cm korkeilla kiilakoroilla. Selkä ehkä kiittää, mutta toivon että suuremmilta nilkkavahingoilta säästytään ja rallattelu voi alkaa.

2011-05-02T16:40:00.003+03:00

Vapun juhliminen sujui hyvän ruuan ja juomien merkeissä, meillä ei riehuttu kuin kauppareissulla ja keittiössä. Hassuttelukin sujui ilman ylimääräisiä tilpehöörejä. Kaupassa toinen osapuoli koitti hillitä menoa, että ostokset pysyisivät kerrankin hallussa.

Viiden juuston menuun kuului marinoituja punasipuleita, fetajuusto-perunasalaattia pinaatilla, kolmen juuston fondue lisukkeineen sekä lopuksi paistettuja päärynöitä ja banaania mascarponen kera.
Juomana skotlantilaista inkivääri-olutta, amaronea, luomucavaa ja Fresitaa.

Maanantainakaan ei ole vielä nälkä.

2011-05-01T16:14:00.003+03:00

x

Minulla on haave lentää korkealla kattojen yllä, kevyenä kuin ajatus. Antautua tuulen mukaan, antaen huumaavan vapauden tunteen viedä yhä pidemmälle. Katsoa, kuinka pitkälle se kantaa ja miettiä muuta vasta sitten.

2011-04-27T20:30:00.008+03:00

Tänään on ollut hyvä päivä.

Aamun aluksi Timo Aro laittoi sekaisin olleet yinit ja yangit uuteen tasapainoon. Akupunktioneulojen, painelun ja lukkojen avaamisen jälkeen keho oli hutera, kuitenkin kevyt, uskomattoman energinen ja mieli levollinen. Kotiinviemisiksi sain muistilapun B12-vitamiinikuurista, kehotuksen suosia sipuleita ja luottamuksen kipujen häviämiseen.

Mukavia näyttelyuutisia saapui tällä kertaa Pirkkalan suunnalta, johon meidät T:n kanssa on valittu ensi tammikuuksi.

Päivällä työhuoneen arkistoista kotiutui vihdoin kaksi pölyttynyttä levysoitinta: toinen viiden vuosikymmenen takaa, toinen 1980-luvun puolivälistä.

Jossain välissä tapasin hyväntuulisia läheisiä, vastaanotin ja jaoin hymyjä, sain ystävyyden osoituksen sähköpostilla.

Energioiden virratessa vielä tehokkaan työpäivän jälkeen moppasin, imuroin, putsasin uuniin palaneen karstan, pesin pyykkiä, söin kaksi kertaa mämmiä, istuin parvekkeella lukemassa, pesin olohuoneen ikkunat ja laitoin hennan päähän. Kirjoitin ja kuvasin.

Voin hyvin ja tunsin onnen sisälläni.

Hollannin tuliaissuklaata ja Banana Yoshimotoakin on vielä jäljellä.

Huomenna on jo se kaivattu torstai.

2011-04-26T19:33:00.003+03:00

Pääsiäisenä elävää musiikkia riitti enemmän kuin jalat ja selkä meinasivat antaa myöden: perjantaina psykedeelinen, lähes kolmen tunnin humppa Øresund Space Collectiven tahtiin, lauantaina ensin Kuudennella linjalla Herem ja Ramesses sekä Lepakkomiehessä ohimennen kuultu Viisikko, mukavan väkivaltainen Throat ja illan päätteeksi nuorta uhoa melskaava Hebosagil. Sunnuntaina vielä samaan rysään Black Pyramid, Blood Farmers ja legendaarinen Pentagram. Korjaamon suljettua ovensa pihalla jatkoi vielä vajaa kymmenhenkinen stoner-kuoro kaanonina omaa esitystään.

Kaikessa hässäkässä saappaatkin tekivät tenän ja jouduin teippaamaan ne perjantaina jalkaan sähköteipillä.

Maanantaina nautimme vihdoin lempeästä kevätkelistä ja vetreytimme jalkaparkojamme kolmen tunnin ja 10 kilometrin vaeltelulla ympäri Helsinkiä sekä 20 minuutin aterialla Virgin Oilissa.

Vapaa-aikaan voisi tottua ja paluu arkeen onkin taas hieman kömpelö.

2011-04-21T18:22:00.004+03:00

Neljä päivää vapaata. Tiedossa yksi kyläily Hyvinkäällä, kuusi keikkaa Helsingissä, pari joogaa Kolmannella linjalla, yhdet J:n Lonkenstein-avajaiset Mbarissa, määrittelemätön määrä sivuja New York -trilogiaa, jotain hyvää Tuk Tukissa ja kenties pari kivaa Molotowissa. Eikä sitten muuta, ellei niin tee mieli.

Saattaa tulla mukava tauko arkeen.

2011-04-13T17:52:00.005+03:00

Teen tunnustuksen ja myönnän olleeni laiskimus. Kohtuukevyen yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen olisin kyllä ehtinyt mysoretunnille, mutta salille menon sijaan kävelinkin kotiin, kun silmäluomia painoi toivottoman raskaasti. Puolentoista tunnin hengittelyn sijaan moppasin ja imuroin koko kämpän kolmen viikon sotkemisen jäljiltä, tiskasin, paistoin kalaa ja luomuvihanneksia, pesin kylpyhuoneen, kävin suihkussa, tein kasvonaamion ja laitoin pyykit koneeseen pyörimään. Tähän kului aikaa 45 minuuttia.

Myös sanojen etsiminen ja ompeleminen jatkuu illan mittaan.

Herra P:n kanssa olemme festivaaliorpoja, sillä sekä V että J ovat Hollannissa Roadburnissa loppuviikon. Iltaisin höpötämme, P antaa kyytiä hiuslenkeille, jos jaksaa ja aamuyöstä kiehnää itsensä kylkeeni kiinni nukkumaan. Tänään aamulla ihmettelimme päälle jäänyttä telkkaria, joka jutteli itsekseen olohuoneessa.

Mistä tämä väsymys iskee aina keväisin?

2011-04-11T17:22:00.016+03:00

Viime aikoina keittiössä tapahtunutta: perjantaina kotona odotti joogasta tullessa punapartaisen kokin kasvishodarit paahdetulla munakoisotahnalla ja chiliketsupilla. Palan painikkeeksi vaaleaa, kotimaista vehnäolutta.

Lauantaina hyvin ansaittuna aamupalana harjoituksen jälkeen juustokakkua ja vadelma-kookos-rahkajuomaa. Lounaaksi Kolkankadun keittiössä syntyi ei-niin-tulista papaijasalaattia ja jotain Tom Kha Kain tapaista tofulla.

Iltapalaksi nautimme ihon alle pyrkineen, mieltä kiusoitelleen Black Swanin ja pari tuoppia Metrossa.

Sunnuntaina energisen aamuharjoituksen jälkeen herkkubrunssi koostui vaniljaisista pulskaletuista, avokado-suklaamoussesta, kookos- ja rommi-kirsikkahillosta sekä mutterikahvista. Lettujen paistaminen on tarkkaa puuhaa ja vaatiikin parhaan mahdollisen tiimin, jossa kohtaavat mielen maltti, kunnollinen valurautapannu, taikinan kohtuullinen annosteleminen ja koko touhun tehokas organisoiminen. Koko hommaa rytmittää mukavasti hitaiden tanssiminen keittiössä paistamisen ohessa.

Illalla vatsaa ravittiin rieskaan kiedotuilla soijanakkirullilla pippurisinapin ja ketsupin kera sekä dippivihanneksia.

Maanantaina iltapalaksi kokki paistoi soijapihvihampurilaisia muun muassa vuohenjuustolla, sipulirenkailla, paprikamajoneesilla, timjamilla ja savupaprikalla ryyditettyinä. Loppuilta sulateltiin herkkuja sohvalla, sillä vatsa ei antanut enää periksi muulle.

Tämän jälkeen on lienee vain kohtuullista jatkaa itse tehdyllä hernekeitolla, jota myös on kaivattu jo jonkun aikaa.

2011-04-09T12:45:00.008+03:00

Aurinko on paistanut sateesta ja harmaudesta huolimatta. Vaikka päivä käynnisti itseään vaivalloisesti ja sävyjä säästellen, sisälläni pulppusi ilo ja onni. Päivänpaiste valaisi tämänkin aamun, teki askeleesta kevyen ja vähän tavallista pidemmän.

Hannen ohjauksessa opin jälleen, että selän taaksetaivutus lähtee rintakehän avaamisesta ja liike on nimenomaan ylöspäin. Käsien saaminen lattiaan vaatii kärsivällisyyttä ja voimaa jaloissa. Kaikista suurin työ minun pitää kuitenkin tehdä pääni sisällä, jotta opin tässäkin asiassa malttia ja yhä pidemmälle kurottamista ennen kuin syöksyn loppuun asti.

Ahkerointi on kannattanut, sillä saimme eilen T:n kanssa näyttelyajan Jyväskylään helmikuuksi. Työ ompelusten, kanaverkkomöhkäleiden, sanojen, valokuvien ja pilvien kanssa siis jatkuu.

2011-04-06T19:53:00.007+03:00

Suutuspäissään voi tehdä kaikenlaista, esimerkiksi korvata iltaruuan pussillisella suklaata ja leipoa juustokakun.

Kaupasta löytyi vahingossa myös uusi kevättakki, vaikka keltaista kesämekkoa viime päivinä olenkin haikaillut.

Enää tarvitaan vähän kuivaa asfalttia, auringonpaistetta ja lämmintä hehkua kasvoille, niin olen valmis vastaanottamaan kevätpäivien ilot.

2011-03-31T19:06:00.006+03:00

Baraka on elokuva, joka jokaisen olisi syytä nähdä. Se ei ole vain 90 minuuttia hienoja kuvia ja korvia hivelevää musiikkia, vaan matka ihmisyyteen ja kaunis muistutus siitä, että vaikka elämme kukin omaa elämäämme yhtäaikaisesti samalla planeetalla, emme voi vain itsekkäästi tuijottaa omaa napaamme ja hyvinvointiamme. Jotta voisimme elää onnellisesti sekä yksilöinä että yhdessä, on meidän myös kannettava velvollisuutemme toisia ja ympäristöä kohtaan. Vastuunkantaminen ei pitäisi olla taakka, vaan yhteinen ilonaihe ja kollektiivista välittämistä.

Lisäksi aina säännöllisesti ihmettelen, miten vaikeaa joillekin voi olla pitää kiinni yhteisistä säännöistä ja vaikkapa esimerkiksi kuunnella muita. Eikö muiden kustannuksella tekeminen käy yhtään omantunnon päälle ja onko se loppujen lopuksi yhtään sen helpompaa kuitenkaan?

2011-03-30T17:14:00.003+03:00

Juuri nyt ei ole mitään sanottavaa, sillä väsymys on vienyt kaikki sanat.

Aamu alkoi pettymyksillä ja eilinen riemuntunne katosi johonkin jaksamisen ja kaipuun suohon. Viime viikkoina olen jälleen yrittänyt olla kunnon graafikko, valokuvaaja, kuvataiteilija, joogi ja ihminen venymällä uusiin mittoihin. Omien ajatusten näkyväksi tekeminen on ilahduttanut, suonut paljon onnentunteita ja vienyt sormenpäistä tunnon. Toimiva yhteistyö ja ensimmäiset hakemukset pitkään aikaan luovat uskoa myös jatkoon.

Silti juuri nyt olen lohdun tarpeessa. En muista yksinkertaisimpiakaan asioita, nimet menevät sekaisin, ajatustoiminta puuroutuu ja iltaa myöten se vaan kiihtyy. Tätä se on joka vuosi, kevät on siis täällä.

2011-03-15T19:39:00.002+02:00

Viime aikoina laukussa on kulkenut erivärisiä ja -paksuisia villalankoja sekä virkkuukoukkuja tai parsinneuloja. Varastan ahneesti jokaisen liikenevän pikkuhetken, odotuksen ja viivähdyksen luomuksiani varten. Virkkaan tuntitolkulla, vaikka sormia kivistää ja pimeä ei anna laskea silmukoita.

Lauantaina Torkkelinmäen kupeesta löytyi unohdettu aarre: erään hiljaisen talon kivijalassa odottava kahvila Taikalamppu, jonka omistaja haluaisi pitää salassa ja itsellään. Täynnä riemua pursuavia värejä, parittomia huonekaluja, hengentuotoksia. Kirjavat seinät on verhottu kehystetyillä aplikoinneilla, joiden aiheina ovat rouva Taikalampun sukulaiset ja ystävät. Sympaattinen sekasorto tempaa mukaansa johonkin, jossa ei ole sijaa ulkona puhaltavalle viimalle, lähestyville eduskuntavaaleille tai luonnonkatastrofeille. Ainoa, joka pyrkii sisään, on keväinen auringonpaiste.

Taikalampussa kohtasin jälleen tulevaisuuteni ja muistin, miksi haluan isona.

Eilisen inventaarion saldona työhuoneelta löytyi muun muassa kahdet toimivat korvalappustereot, savikiekkoja, kellastuneita Etelä-Suomen Sanomia neljän vuosikymmenen takaa, lankakätköjä, keskeneräisiä neulomuksia ja lisää lankakätköjä, tietosanakirjasarja 1970-luvulta, huuliharppu ja muita sekalaisia soittimia, muutama laatikollinen päiväkirjoja sekä kahvipapuja pula-ajalta. Henkilökohtaisia aarteita, joiden olemassaoloa en itsekään enää muistanut.

2011-03-08T11:52:00.002+02:00

Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty jo 1900-alusta lähtien maaliskuun kahdeksantena. Vuonna 1975 YK virallisti päivän vieton Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainväliseksi rauhan päiväksi.

Maailma, jossa elämme on täynnä epäoikeudenmukaisuutta, kurjuutta, pelkoa ja pahaa. Silti on hyvä muistaa asioita, jotka ovat muuttuneet parempaan suuntaan, joiden eteen on tehty töitä ja jotka ovat meille omana aikanamme länsimaisessa arjessamme kenties itsestäänselvyyksiä. Hyvinvointi ei edelleenkään ole arkea kaikille. Turvallinen ja oikeudenmukainen elämä tulisi olla kaikkien oikeus vuoden jokaisena päivänä. Niin naisten kuin miestenkin.

Silti pidän ajatuksesta, että ainakin kerran vuodessa naisen asemasta keskustellaan, voimakkaita naishahmoja ja heidän tekojaan nostetaan esiin. Joku saattaa muistaa toivotuksin, halauksin tai tuomalla suklaata työpaikalle. Toisaalta jokainen päivä on itsessään aihe juhlaan ja mahdollisuus muistaa rakkaita ja läheisiä, miehiä ja naisia sekä myös niitä tuntemattomia, joita kohtaamme matkallamme.

Aamu alkoi sopivasti teepussin viisaudella:
Feel good. Be good. Do good.

2011-03-04T12:10:00.005+02:00

Kaksi päivää levottomuutta, jalkojen päämäärätöntä liikettä ja keskittymiskyvyn puutetta. Aina välillä en saa rauhaa.

Siveltimeen tarttuminen rauhoittaa, saa ajatuksen virtaamaan levollisesti. Kietoudun ylenpalttiseen mukavuuteen ja annan onnen tunteen tulla, vaikka levottomuus hengittää selkäni takana. Olen aivan hiljaa, päätän olla suomatta sille huomiota, jotta se menisi pois. Annan sen mennä, vaikka ymmärrän nyt, että aina ei ole ollut niin.

Oikeastaan pannukakkuaamiainen on aivan liian itsestäänselvää luksusta. Merkki siitä, että asiat ovat hyvin, eikä mikään ei hierrä.

Joku oli oikeassa kirjoittaessaan seinään: We all have our own ups and downs.

Valo tunkee taas ihanan ahneesti joka paikkaan.

2011-02-24T19:58:00.007+02:00

Hyvien keskustelujen ja oivallusten päivä.

Koulunpenkillä Muotoiluinsituutissa yhtäkkiä tajuan kaivanneeni kipeästi keskusteluja toisten samanlaisten kanssa. Hamuan hahmottamisen lainalaisuuksia, keskustelua kirjainten väleistä ja keinoista, joilla koitamme tehdä kättemme jäljestä mahdollisimman käyttökelpoisen ja toisaalta näkymättömän.

Iltapäivällä kohtaaminen A:n kanssa sekä muutama ohimenevä ja huoleton lause saivat tajuamaan jotain itsestäänselvää. Jotain, jonka kanssa olen paininut viime vuodet, tuntenut syyllisyyttä ja kausittaista mitättömyyttä. Oppi-isäni lausui ääneen sen, miten taiteella voi sittenkin elää. Kyseessä ei ole pakollisista elinkustannuksista selviäminen, vaan se henkinen pääoma, joka ei häviä mihinkään. Se kulkee mukanani myös silloin, kun on vaikea saada kiinni omasta tekemisestä pitkien päivien ja arjen kaaoksen keskellä. Se on osa minua, osa identiteettiäni.

Astangasalilla sanat K:n kanssa auttoivat ymmärtämään ensimmäistä kertaa, mikä on tarpeeksi. Miten harjoituksesta on tullut liian tärkeä, jos pidän siitä kiinni mustasukkaisesti ja kiukuttelen väliinjääneistä kerroista, annan sen vaikuttaa arkeeni ja poden jälkikäteen, mikä oli vinossa tai pitäisikö jotain tehdä toisin. Jooga ei ole vain fyysinen asanaharjoitus, pidemmälle taipumista ja sarjassa etenemistä, vaan osa elämää myös toisaalla. Juuri nyt olen tyytyväinen tähän, en halua enempää. Annan myös keholle rauhan palautua ja pyrin toteuttamaan joogan periaatteita koko elämässäni.

Ehkä tämä on hyvä hetki ymmärtää sisällä vellovaa muutosta, oppia sovinnollisuutta itsen kanssa ja olla vain onnellinen. Ei ole olemassa yhtä totuutta. Juuri nyt mieleni on kirkas, olo kevyt.

Hyvän päivän päätteeksi palkitsen itseni mangomehu-soijamaitojuomalla.

2011-02-22T10:51:00.004+02:00

Alan olla loman tarpeessa. Aika ei vaan yksinkertaisesti tunnu riittävän siihen kaikkeen, mitä haluaisin tehdä ja saada aikaan.

Yllätän jatkuvasti itseni tekemästä yhä uusia suunnitelmia. Uutta pulppuaa pyytämättä jostain: haluan kuumeisesti oppia ompelemaan, kirjoa kankaita, kutoa kaikki aloitetut loppuun, pistellä ristiin, jatkaa liisterin parissa, toteuttaa muutaman kauan suunnitellun kuvan. Himoitsen sanoja, äänen tutkimista, materiaalikokeiluja, kolmiulotteisuutta. Kaiken yhdistämistä ja syntyneiden oivallusten esille laittamista.

Tämä kaikki ei ole vain yhä pidentyvän päivän, hyvän nosteen ja lemmen ansiota. Olen kaivannut tekemisen vimmaa, luovaa pöllytystä ja sen hedelmiä. Nyt vain tarvittaisiin syventymistä, sillä nämä eivät synny jossain kello kahdeksan ja puoli yhdentoista välillä.

Hyvät hetket ruokkivat mieltä, kuten viikonloppu Hyvinkäällä, Riihimäellä ja kainalossa.

2011-02-21T20:33:00.003+02:00

Viikonloppu Helsingissä voi toimia myös arjesta vieraannuttavana turistikokemuksena.

Perjantain ratoksi Fleshpress ja Viisikko Korjaamolla, lauantaina aamupalaksi belgialainen vohveli-jäätelöannos Ben & Jerryllä, aurinkokylpy, taidekirjoihin uppoutumista Ateneumin kirjakaupassa, maha täyteen Hakaniemen nepalilaisessa, kylään toiselle linjalle, kissoja. Brittihuumoria, kesken nukahtamisia, sunnuntainen joogaharjoitus.

Uusin vaaleanpunakansinen aarre löytyi aivan 1960-luvun kuvitusten ja käyttögrafiikan kainalosta.

2011-02-15T14:55:00.007+02:00

Homage de White Stripes.

Jack ja Meg ovat päättäneet luovuttaa White Stripesin meille päättäessään yhteisen tiensä. He ovat olleet mukanamme monessa: Orimattilassa keskikesää valvoessa, rokatessa K:n kanssa Barcelonan Primaverassa, lukemattomilla lenkkipoluilla, työn ääressä toimistolla, kun ajatus lentää tai mikään ei suju.

Talven kalventamat varpaani sen sijaan kaipaavat kuumia kallioita, hiekkaa kynsien alla ja kaikki niitä sandaaleja, jotka odottavat vuoroaan eteisen yläkaapissa. Sitä hullaannuttavaa tunnetta vapaudesta, joka kestää joka vuosi muutaman kuukauden.

2011-02-11T14:56:00.003+02:00

Onni on vieraanpunainen hame täynnä sydämiä, Kiasmassa virinneet ajatukset, mansikan ja banaanin tuoksuinen huulirasva, viikonloppu täynnä musiikkia, tuttavuuksia ympäriinsä ja tietenkin vanhoja kivoja, öiset heräämiset sen yhden ihanan vierestä. Taidan olla kuitenkin aika tyttömäinen, vaikka testien mukaan yli puoliksi äijä olenkin.

2011-02-10T13:40:00.004+02:00

Tilhit ovat palanneet naapuruston orapihlaja-aitoihin ja kevät on siis tulossa, lupaili tuntematon lippahattuinen herrasmies minulle äsken kadulla. Haluan uskoa häntä ja aion luottaa jokavuotiseen, aina yhtä yllättävään ilonaiheeseen.

Aamulla töihin mennessäni aurinko melkein jo tervehti vastapäisen talon takaa, lounaan jälkeen kuu sinnitteli koboltinsinisellä taivaalla.

2011-02-03T21:51:00.005+02:00

Minulla on ikävä värejä. Niiden sitkeyttä kynsien alla, pellavaöljyn tuoksua uutta purkkia avatessa. Tahroja vaatteissa, laukussa, nenänpielessä. Paletilla syntyviä ihmeitä, uusia löytöjä. Sävyjä, joita en ollut edes muistanut olevan olemassa.

Värit ovat siirtyneet ruudulle, sekoitan pigmenttien sijaan sävyjä pikseleinä, maalaan sähköisesti. Varastan valon, hetken tunnelman ja teen siitä omani.

2011-02-03T19:52:00.014+02:00

Kaksi edellistä viikonloppua sisäänpäin katsomista, kolmantena psykedeelistä ääntä, hyviä ihmisiä ja katse jälleen ulospäin.

* * *

Muistiinpanoja Tammenportista:

Koitan keskittää katseeni nenänpäähän. Joku muukin kiemurtelee ja lausuu ajatukseni ääneen siitä, miten vaikeaa on kääntää silmiä sisäänpäin, kun on niin utelias ulospäin. Jokainen päivä on erilainen, tänään kipuileva, jännittynyt ja odotuksia täynnä.

Juhan opastavat sanat: vakaus, tasapaino, keskittyminen. Ajatus saavuttaa oikean hetken keskittymiselle ja onnistun kääntämään katseen sisäänpäin.

Välillä on hyvä päästää irti kaikesta ylimääräisestä ja keventää taakkaa edes ohimeneväksi hetkeksi.

Aamuisin ja iltaisin saunan täyttää lempeä kosteus ja höyry hiostaa ihon. Istumme kylki kyljessä, jaamme kokemuksiamme, tuntoja harjoituksesta ja elämästä. Joku heittää sohjoisen lumipallon kiukaalle. Lisää höyryä, naurua. Säntäämme lumihankeen vuorotellen ja yritämme kesyttää pakkasessa pääsevän hurjan huudon.

* * *

Hetkiä Kouvolassa:

Viima käy kasvoihin ja tuuli pyörittää lunta risteyksessä, kun odotan muita. Palelen ja mietin, miksi ihmeessä en ole peiton alla kaivautuneena lämpimään kainaloon, vaan matkalla Kouvolaan ennen kuin päivä valkenee.

Sali on kuuma, hiki pyrkii pintaan. Magnuksen kannustus valaisee koko salin, tekee harjoituksesta kevyen ja antaa luottamusta. Kehuja. Bravo. Bandhoissa on yhtäkkiä voimaa, selkä taipuu pidemmälle taakse ja alas. Keho puhdistuu harmeista jokaisella uloshengityksellä. Sisään hengittäessä kerään lisää energiaa, tätä onnen tunnetta.

2011-01-27T10:27:00.002+02:00

Tänään näin jotain ilahduttavaa varhaisella taivaalla. Linnunlaulu, puolitettu pakkanen, kevyen rapea aamu antoivat jo pikkiriikkisen lupauksen keväästä.

Saattaa minussa olla kevättä hieman itsessänikin.

2011-01-18T22:45:00.005+02:00

Eilen Kulttuuritalolla mua itketti. Godspeed You! Black Emperorin valtava äänipauhu tempaisi mut johonkin epätodelliseen ja yhtäkkiä muistin, miten hyvä on olla. Ihan älytön onnen tunne, valtavasti uusia ideoita ja kiitollisuutta. Joskus sisällä pauhuaa niin kovaa, ettei sitä voi itse tajuta, vaikka se ei edes näkyisi ulospäin. Kyllä sä tiedät.

Mähän sanoin, että kaikki kääntyy ajallaan aina parhain päin. Niin nytkin.

2011-01-18T22:07:00.007+02:00

16.1.

Aamutaivas on valkeana pilvistä, jotka satavat hitaina hiutaleina maahan. Lyhyellä matkallani kahden korttelin halki on hiljaista, en ole vielä aivan hereillä itsekään. Uni painaa edelleen silmäkulmassa ja askelissa.

Kesken tiiviin hengityksen havahdun ikkunasta loistavaan vaaleanpunaiseen, joka värittää talvista horisonttia ja saa minut hymyilemään. Maailma on kaunis, harjoitus kulkee eteenpäin ja lämmittää kehoani. Hyvä hetki, päivä, viikonloppu.

Aamuharjoituksen jälkeisellä kahvilla käymme läpi joogista tietä, eri tapoja sukeltaa syvemmälle, voisilmäpullan kauneutta. Varaan itselleni paikan E:n autosta ja ilmoittaudun Kouvolaan Magnus Appelbergin kahden aamun kurssille. Loppupäivän kuuntelemme Kino Iiriksessä Juhan af Grannin apokalyptistä julistusta ja loputonta tajunnanvirtaa sekä nukumme hieman salaa elokuvateatterin hämärässä.

2011-01-15T15:45:00.004+02:00

Onni on uuden värin löytäminen ja magentaan puetut sääret,

lainaksi saatu, hieman kokeellisempi Scott Walker, hulluuden analysoiminen ja omat johtopäätökset,

ruisleipä Nutella-tahnalla,

viikonloppu täynnä dokumentteja, paranormaaleja ilmiöitä, apokalyptista ajatuksenvirtaa, odotettu Pharaoh Pirttikangas sekä viestejä läheltä ja hieman kauempaa.

Pieniä, mutta niin suuria.

2011-01-11T15:22:00.007+02:00

Lounaan jälkeen sitruunainen kesä teekupissa. Herkullisia tuliaisia Uudesta Seelannista, isossa peltirasiassa 14 erilaista teehauduketta: Citrus Punch, Mint Mix, Fruit Blush, Tummy Tea, Sleep Tight... Ihania kardemumman siemeniä, lakritsijuurta, kuivattuja kukkien terälehtiä, sitrushedelmien kuorta, yrttejä, mausteita, jogurtin paloja. Sormia lämmittävän kuuma, höyryävä teemuki tuo ihmeellisellä tavalla mielikuvia aivan päinvastaisesta auringon paahteesta Sardiniassa, viilentävästä jääteestä ja hikisistä farkkusortseista.

Tällä viikolla on kuulemma aviollinen viikko. En vielä tiedä, mitä kaikkea se tarkoittaa, mutta ainakin kainalossa pötköttämisen määrä on maksimoitu.

2011-01-04T15:44:00.015+02:00

Omakohtaisen kokemuksen mukaan lepääminen aiheuttaa väsymystä. Vastakohtaisesti tekeminen ruokkii tekemistä. Kaikelle on onneksi kuitenkin hetkensä, aina ei tarvitse suorittaa. Aikaa voi ja pitää myös tuhlata, venyttää ja hukata.

Eilen yllätin itseni taaksetaivutuksessa ylttämällä kädet lattiaan ilman apua. Tosin K kertoi siitä vasta jälkikäteen, sillä en itse edes huomannut taipuneeni yksin. Vaikka kurkotinkin mattoa kohti turhalla vauhdilla, niin pääasia on tieto, että on mahdollista päästä lattiaan asti yksinkin, vaikka en sinne uskaltaisikaan uudelleen pitkään aikaan. Kaivattua varmuutta ja luottamusta omaan itseen ja tekemiseen.

Myös vierailut kolmannella linjalla joululomalla vahvistivat ihan vain jo siksi, että harjoitus siellä tuntuu joka kerta keskittyneemmältä, hyvällä tavalla voimakkaalta ja huolelliselta. Tämä saattaa johtua vapaapäivistä, jolloin pää on valmiiksi tyhjempi ja olo hieman vastaanottavaisempi. Arjessa ja kotona pärjääminen on aina haasteellisempaa, oli kyse mistä tahansa.

Tarvitsen aina välillä jonkun muun potkimaan eteenpäin, sillä on salakavalan helppoa tottua tuttuun ja turvalliseen, jäädä makaamaan upottavaan ja vajota tyytyväisenä siitä, mitä on. Unohtaa sen tarkempi keskittyminen ja vain suorittaa.

Kolmen viikon päästä hiljennytään ja syvennytään viikonlopun ajan Kärkölässä.

2010-12-31T05:21:00.006+02:00

Uni ei tule. Pyörittelen päässäni lauseita ja kaukaista sinua. Mielen kollaaseja, uudelleen järjestettyjä ikivanhoja ajatuksia, suunnitelmia ja lisää suunnitelmia.

Nukahtelen taas miten sattuu ja milloin: kesken kirjan, heti alkutekstien jälkeen, kahden peiton alle kylmää paetessa, hetkeä ennen lähtemisiä, päivällä, useinmiten kuitenkin alkuillasta. Yöllä herään miettimään, pohtimaan, valvomaan omia ajatuksiani. Parhaina öinä myös tuntemaan kevyen hengityksen niskassani, syliin sulkevan lämmön ja ne uniset suudelmat, jotka vain minä muistan aamulla.

2010-12-24T13:51:00.001+02:00

Hyvä päivä tiistaina: osteopaatin hellä hoito päivällä, illalla kokoontuminen M: ja N:n luona. Ompeluseurassa yksi kutoi isälle sukkaa, toinen virkkasi siskolle rannekorua, saumojen korjailua, napin ompelua, huovutettavan selänlämmikkeen jatkamista, Stevie Wonderia ja vähän muitakin. Harmitonta höpinää ufoista, elokuvista ja joogamaailman omista ihmissuhdekiemuroista. Kyytipojaksi Jamaica-teetä riisimaidolla.

Hyvä päivä keskiviikkona: M:n äidin rentouttavan neulahoidon jälkeen pistimme M:n kanssa keittiööni pystyyn makeistehtaan. Vähän tätä ja lisää tuota, kaakaossa pyöriteltyjä suklaapalloja ja kaksi vuokaa kamalan makeaa fudgea. Mangoteetä ja lisää joogahöpinöitä. Ihmissuhdekiemuroiden pohtimista ihan muuten vaan.

Hyvä päivä torstaina: illalla keittiössä syntyi vanhan ajan vaniljakeksejä, amerikkalaisia suklaahippupikkuleipiä, perinteisiä toscakakkusia sekä iltapuhteina puolikas pipo ruusukkeineen. Lahjat paketteihin, välillä verta päähän päälläseisonnassa ja välipalaksi piparitaikinaa.

Perjantaina hiljennyn hetkeksi ja aloitan loppuvuoden kestävä tauon kaikesta siitä, mikä hengästyttää suotta.

2010-12-22T23:33:00.001+02:00

S muistutti juuri sopivaan aikaan Nina Simonesta. Ihania naisia kaksin kappalein. Viimeinen hetki ennen nukkumaan menoa, yritän hidastaa, hidastaa, hidastaa. Vajota, hukata tämän päivän ja huomisen, antaa unen tulla.

Lämpimiä ajatuksia ja suloisia mietteitä. Tule jo uni, tule, tule.

2010-12-15T14:17:00.003+02:00

Kiirettä on pitänyt jo 80-luvun alussa:

Hauskinta talvella

Minusta hiihtäminen on kivinta, mutta en ole vielä voinut hiihtää, kun ei ole haettu suksia kellarista. Eikä ole ollut aikaa, kun on täytynyt mennä sinne ja tänne. Meinasin mennä eilen hiihtämään, mutta en mennytkään.

Mia P. 2 a

2010-12-12T17:15:00.008+02:00

Pakkanen puree silmäripset kiinni, nipistää poskia ja pidentää askeleen. Satama näyttää katoavan johonkin valkoiseen, laivat kelluvan painottomuuden vallassa. Vanhan asemarakennuksen turvallisessa lämmössä jaamme M:n kanssa tuttuja höpötyksiä, naurua, hassuja huomioita. Oman viattoman pikku omituisuutemme, jota ei juuri muille kehtaa esitellä.

Vielä muutama valokuva, vaikka sormet käpertyvät kylmästä ja hengitys huurruttaa linssin. Katso, miten kauniisti horisontti katoaa valkoiseen, vastaranta piirtyy huurteena ilmaan. Sateenkaari pilkottaa jäisen puun takaa, kuu valvoo kaukana toisessa suunnassa. Ihana valo, ihana valkeus.

Itaa kohden hieman glögin tuoksua, kardemummaa ja lämmön tunne virtaa minuun. Hellalla hautuu keltainen curry, puolimetriset pavut, kesästä unohtuneet perunat ja kultaiset sipulit. Ehkä palaan tauon jälkeen takaisin Pamukin riipivän rakkauden pariin ja kuuntelen hieman jotain ihan, ihan kevyttä.

2010-12-12T16:01:00.006+02:00

Täyttymysten viikonloppu: eteenpäin vievää voimaa, ilmaan kohottavaa keveyttä, johonkin sulautuminen, lähes katkeamaton noste. Välillä unohdan, että salissa on myös kaksikymmentä muuta ja pitkästä aikaa muistan, miten paljon juuri vähän voikaan olla.

Petrin ja Wambuin käsien uskomaton kosketus vie minua yhä syvemmälle, johonkin kauemmas, antaen niiden rentouttaa hengityksen kautta koko lantion, alaselän, rangan. En tiennyt pystyväni tähän. Kuin jää sulaisi virtaavaksi vedeksi. Lämpenisi ja lopulta haihtuisi ilmaan.

Hien marinoima ilma saa ikkunat huurteeseen.

Siihen on syynsä, etten ole halunnut sekoittaa päätäni enää.

2010-12-07T21:17:00.005+02:00

Talven valtaama maanantaiaamu.

Juuri nyt kyllästyttää. En haluaisi valittaa, koska mitään todellista syytä napisemiseen ei ole, mutta kipeän aamuherätyksen jälkeen tappiomieliala alkaa saada yliotteen.

Pakko se on myöntää, että selkä on kipeä, eikä toimi niinkuin haluaisin. En voi käskeä sitä olemaan mielikseni, koska se ei tottele aamuisin. Yleensä lepyttelen sitä hellällä lämmittelyllä, ihan pikkiriikkisellä venyttelyllä sekä hitaalla vetreyttämisellä ja silloin pääsemme sopuun. Eilinen aamuharjoitus oli kuitenkin sen verran taistelua, että tänään yhteistyö ei enää sujunutkaan ja jouduin antamaan periksi tahtomattani. Huomenna odotan osteopaatin tekevän jonkinlaisen ihmeen, jotta voisin osallistua ensi viikonloppuna Petri Räisäsen pitämälle mysore-kurssille ilman alitajunnassa takovaa pelkoa kivusta.

Arki helpottaa pikku hiljaa ja voin jälleen tiedustella itseltäni kuulumisia. Juuri nyt en kuitenkaan ole kiinnostunut siitäkään. Sallin itseni rypeä tämän päivän ja kävelen Joutjärveltä kotiin sen tietyn uimapaikan kautta, kulkien ensimmäisen kerran samat askeleet, mutta kotiisi päin.

Kaiken väsymyksen keskellä tiedän selviäväni, koska niin on käynyt aina ennenkin. Vanhat merkit pitävät paikkansa ja käyn läpi samat vaiheet, samat rutiinit, samat polut.

***

Vatsanpohjassa myllertävä tiistai-ilta.

Olen päättänyt sensuroida itseäni ensimmäisen kerran. Pyyhin pois viimeiset kappaleet eilen kirjoitetuista, ihan vain siksi että.

Päivällä päätin luovuttaa itseni ehdoitta osteopaatin lempeisiin käsiin ja antaa hänen keinuttaa päälleni kasautuneen kuorman pois. Tuntuu hyvältä kuulla, että epäilyni lantiosta ovat osuneet oikeaan ja kivulle on nyt selkeä syy. Si-nivelen meneminen pois paikaltaan voi johtua mistä vain ja itse kipu on vain viimeinen seuraus jo kenties pitkään jatkuneesta virheasennosta. Lupaan jälleen kerran olla armelias itselleni. Se on helppoa, kun tappio alkaa väistyä mielestä.

Jotain muutakin on tapahtumassa, vaikken vielä tiedä mitä. Luen ohimennen satunnaisen horoskoopin, mutta haluankin uskoa sen sanoihin, sillä se lupaa minulle hyvää ja kaunista. Odotan kiivaasti huomista ja sitä, mitä sillä on annettavaa, sillä tunnen taas olevani se sama malttamaton vuoden vanha tyttö, joka on juuri ottanut ensiaskeleensa nähtyään jotain mielenkiintoista.

2010-11-30T09:20:00.007+02:00

00.52

Mulla on sua ikävä. Siitä on jo kauhean kauan, kun puhuttiin puhelimessa ennen viimeistä maanantaita. Ja mulla on vieläkin huono omatunto, kun soitit kerran talvella pahaan aikaan, enkä pystynyt neuvomaan, mistä saa tietoa oppisopimuksesta ja lopetin puhelun kesken. Mä alan unohtaa, vaikka tulet mieleen aina säännöllisin väliajoin kuin tuulen henkäys tai aalto. Nyt syksyllä tai loppukesällä koitin etsiä sun nimeä googlesta, koska se mitä löytyy netistä, on jotenkin paljon enemmän olemassa. Kesäkuussa toivoin, että olisit ollut näkemässä, kun Victoria sai vihdoin prinssinsä ja ne satuhäät. Niillä menee varmaan nyt hyvin. Kaikki kääntyy aina parhain päin, usko mua. Mäkin haluan uskoa.

Voi hyvin ja onnea näyttelylle.

2010-11-21T19:39:00.003+02:00

Järven rannalla kirjoitettu
eräänä kalpeana aamuna

Istun hiljaisuuteen upputuneena, tässä jälleennäkemisten, uuden aamun alkujen ja pullan tuoksun täyttämässä kahvilassa. Kuulen sydämeni lyövän, herkkyys pyrkii pintaan. Olen auki. Annan itselleni luvan olla, vain olla, pitkästä aikaa. Hengittää hiljaa. Niin kevyesti, etten sitä itsekään huomaa. Tunnen vain lyönnit rinnassani ja iloisena välkehtivän naurun naapurihuoneessa. On hyvä olla.

Vesi on harmaa, maisemasta värit kadonneet. Järvi ei ole vielä antanut periksi talvelle, se jatkaa hiljaista liikettään kuin aina ennenkin.

Minä sulaudun maisemaan. En muista muuta, koska muuta ei ole. Ei juuri nyt, ehkä kohta. Vedän henkeä, mutten liian syvään.

2010-11-21T10:28:00.004+02:00

Kalpea ja hiljainen aamu. Uskaltaudun varovasti olemaan tyytyväinen, onnellinen juuri nyt. Hiljaa, ettei kukaan vain kuule ja vie tätä minulta pois. Juuri nyt, tällä hetkellä hengitän kevyesti, en jaksa huolehtia muusta. Annan itse itselleni siihen luvan, en kysele keneltäkään, olen itsekäs. Huokaan kireyden pois.

Aamiainen sataman talvisessa valkeudessa. Uunituoreita lämpimäisiä, vihreää teetä ja seurana Patty Smithin lahjaksi saadut sanat.

2010-10-17T18:53:00.004+03:00

Olen saanut kaikenlaista ja paljon.

Kaksi vuotta ja reilu kuukausi sitten en olisi uskonut, mihin uuden aloittaminen voi johtaa. Että se viekin minut pitkälle matkalle, jossa tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matkan tekeminen. Kuten taiteessa, astangassakin prosessi eli harjoitus on tärkein. Ei ole tarkoitus kurottaa pidemmälle, hamuta lisää, vaan nauttia siitä mitä on. Syvemmälle meneminen voi olla oikeaa hengitystä, lihaslukkojen oivaltamista, mielen malttia tai kehon rentoutumista.

Migreenikohtaus lääkityksineen vie voimat ja keskitynkin vain oleelliseen. Karsin, luovun, yksinkertaistan. Ohjaan hengitystä kipeään pisteeseen alaselässä, odotan kunnes yläselkä rentoutuu. Annan hengityksen viedä kehoni siihen asti, että on hyvä olla. Nautin.

Loppujen lopuksi kaikki on ihmeen yksinkertaista. Luopuminen ei ole aina huono asia, sitä kautta voi myös saada enemmän, päästä pidemmälle. Tänään työhuoneen hiljaisuudessa päätän pitää kiinni tästä onnen tunteesta, enkä lähde mukaan negaatioihin. Kirjoitan ne paperille, puran sanoiksi. Taittelen ensin kahtia, sitten vielä kerran puoliksi, nurinpäin ja niin edelleen, kunnes paperista syntyy kyyhkynen.

2010-10-12T22:58:00.001+03:00

Taas on aikaa vierähtänyt. Olen antanut sen kulua, mennä menojaan. Koittanut selvitä loputtomasta sumasta, puristanut jokaisesta päivästä viimeisenkin pisaran. Olen halunnut uskoa siihen, että kaikelle on aikansa, elämässä on erilaisia jaksoja. Tästä on tullut lohduttava mantra, jota toistan vinkkinä myös muille, ehkä jopa merkityksen katoamiseen asti.

Keskustelu U:n kanssa sunnuntaiaamun harjoituksen jälkeen jätti kuitenkin ajatuksen itämään. Entä jos aika ei odotakaan minua? Jos se todellakin menee menojaan, emmekä koskaan enää tapaa? Päätän tarttua toimeen ja aloittaa konkreettisesti raivaamalla tilaa. Oma tekeminen on jaksanut odottaa minua kauan, mutta nyt annan meille mahdollisuuden löytää jälleen toisemme. Ilman päätöstä sekin ehkä menee menojaan, eikä katso taakseen. En halua vain jäädä avuttomana seuraamaan, kun se etääntyy ja muuttuu yhä pienemmäksi ja pienemmäksi. Välimatka pidemmäksi ja pidemmäksi.

2010-10-12T22:57:00.001+03:00

On ainakin kaksi erilaista tapaa viettää perjantai-ilta.

Ilta heinolalaisessa soittoruokala Tukkimiehessä, jossa Shoeshinersin Rane Raitsikan, Dave Lindholmin ja iki-ihanan Marjo Leinosen hapuilevaa esiintymistä säestävät paikalliset illanviettäjät omilla touhuillaan. Paikalla myös keikkabussillinen lahtelaisia ja notkealanteinen, naisten huomion vanginnut vanha herra. Yleisö on mutkatonta, kirjavaa ja kyselemättä mukana. Illan nakkikioskina Vapaudenkadun Capo ja neljän täytteen puolitettu pitsa.

Ilta töölöläisessä, näyttelypaikkanakin tunnetussa Korjaamossa ja sen intiimin hämyinen Vaunusali. Runollista poppia soittava Sonorous Tales, pääesiintyjänä ruotsalainen Kristofer Åström ja sydäntä hivelevä Janne Westerlund. Yleisö arvonsa tuntevaa, viileän tyylikästä ja harvaa. Illan nakkikioskina Kallion Vegemesta ja Kippari-hampurilainen savujuustolla.

2010-10-02T15:14:00.005+03:00

Keittiössä tapahtuu taas. Perheessämme kulkeva, ilmeisen periytyvä mammuttitauti aiheuttaa jälleen päänvaivaa. Kahden litran paistokasari on ääriään myöten täynnä okraa, maissia, paprikaa, tomaattia, kurpitsaa, sipulia, lehtiselleriä... Mukaan pitäisi vielä änkeä arborioriisiä, papuja ja paketillinen halloumia. Ja kuka tämän kaiken syö? Jälkiruokaa en uskalla edes ajatella. Onneksi vaniljakastike unohtui kauppaan.

Viime viikolla isä toi minulle torilta kahden kilon kurpitsan. Tällä viikolla sain kolme litraa puolukoita. Nälkää ei siis pääse näkemään, sillä meidän perheessämme on opittu jo lapsesta hyvän ruuan merkitys.

Ruuan kypsymistä odotellessa maalaan varpaankynsiin punaista, kuuntelen Marjo Leinosta ja tanssin vähän.

2010-10-01T16:15:00.004+03:00

Jonain elokuisena iltana olen yrittänyt tallentaa hetken ennen auringon laskua puiden taakse. Ohimenevä hehku taivaalla, vain muutamia minuutteja, jota on vaikea tallentaa kuvaksi sen ollessa täynnä vahvuutta, verevyyttä, eloa.

Tällä viikolla olen kärsinyt äärimmäistä fyysistä kipua. Kun kaiken ylittävä, tuskainen olo kuitenkin helpottaa, tuntuu kuin syntyisi uudelleen. Aivan kuin ryhti korjaantuisi, katse terävöityisi ja solujen läpi virtaisi uusi energia. On taas helppo muistaa olla kiitollinen siitä, että on terve.

2010-09-22T19:21:00.014+03:00

Ruoka. Se on se juttu, joka on usein mielessä, josta puhutaan aina ja jota odotetaan vesi kielellä. Joitain se ei kiinnosta lainkaan, enkä voi tajuta niitä, joille syöminen on vain tapa pysyä hengissä. Koska meidän on joka tapauksessa ravittava itsemme, miksemme tekisi sitä nauttien ja hyvää tehden?

Minulla on paha tapa mennä äärimmäisyyksiin. Myös ruuan terveellisyyden ja puhtauden kanssa voi hifistellä helposti. Äänekkäimpänä viime aikojen trendeistä myös Suomen yli ovat pyyhkäisseet superruuat, joita oikeasti parhaiten ja halvemmalla löytää kotimaisesta metsästä. Eksoottiset, ylihinnoitellut jauheet ovat toki mielenkiintoisia ja esimerkiksi proteiinia saa kätevästi kuivatusta, puhtaasta hamppujauheesta. Arkisempi ongelma on, ostaako suomalaisia, lähellä tuotettuja tomaatteja vai hollannista lennätettyä luomua. Kuituja, hyviä rasvoja, palauttavia aminohappoja, hitaita hiilihydraatteja, raakaruokaa... Mielipiteitäkin on niin moneen lähtöön, etten itse aina tiedä ketä kuunnella.

Tärkeintä onkin kuunnella itseään. En ole fanaatikko, enkä saarnaa kasvissyönnin, lähiruuan tai luomun puolesta, mutta kun on kokeillut elää ilman pitkälle tuotettuja elintarvikkeita, puolivalmisteita tai lisäainepommeja, niin tietää ettei halua enää palata niihin.

Hierojani uteli tänään innokkaasti viime aikojen tapahtumia kehuessaan minun näyttävän niin elinvoimaiselta ja energiseltä. Kolmen viikon leipä-pulla-suklaa-eineskuurin jälkeen raiteille palaaminen on palauttanut takaisin paremman olon, lähes normaalin aineenvaihdunnan ja sitä kautta hyvän mielen. Ei sen kummempaa.

Päänsäryt, hidas ruuansulatus, iho-oireet, väsymys, turvotus, huonot yöunet; niihin kaikkiin löytyy helpoiten syypää lautaselta. Ja jos samoilla valinnoilla voi vaikuttaa yhteiseen hyvään ja ympäristöön, niin miksi valita toisin?

2010-09-19T10:58:00.002+03:00

Music is the ultimate art form. It goes past the brain and cuts straight to heart. You get goose bumps from listening to music, a physical response.

Dagur Kári Petúrsson, Slowbow

Musiikki on rakkaus. Se riemastuttaa, vie muihin maailmoihin, saa jalan huomaamatta liikkumaan, vartalon nykimään. Se potkii eteenpäin, lohduttaa surun hetkellä ja antaa lisää virtaa, silloin kun mikään ei tunnu käynnistyvän. Joskus se vie yöunet, jauhaa päässä loputtomiin. Ärsyttää. Parhaimmillaan vie niin mukanaan, että unohdan itseni ja annan sen ottaa minut kokonaan. On vain tunne vatsan pohjassa, syvällä sisällä.

Musiikki saa nauramaan, kyynelet virtaamaan ja poskilihakset kramppiin. Se stimuloi aivoja, parantaa älykkyyttä ja auttaa keskittymään. Parempaa siis kuin päihteet ja kofeiini yhdessä.

Kaivatun aamuharjoituksen jälkeen lauloin kotimatkalla ääneen mantroja. Juuri nyt taustalla soi islantilainen Slowbow, unohdettu suosikki vuosien takaa.

2010-09-14T16:23:00.007+03:00

Listojahan tänne nimensä mukaisesti piti tulla. Sitten löysin hauskan listography-työkalun, joka toimii sekä netissä että erilaisina kirjoina.

Kaikkien aikojen kukkaiskesän jälkeen syksy iski tylysti lekalla päähän. Ei antanut armoa ja matalapainetta onkin kestänyt kolmisen viikkoa. Eilen en olisi vielä kyennyt listaamaan yhtään mukavaa asiaa, tänään on jo ihan eri meininki. Syksyhän on oikeastaan aika kivaa aikaa.

Mukavia asioita viime viikkoina:
uusi tehosekoitin isältä ja äidiltä, viikonloppureissaamista ympäriinsä, useita hienoja keikkoja (Circle Porin teatterissa kiilasi kyselemättä kaikkien aikojen top 10 -listan kärkisijoille), ystävät, jotka välittävät ihan oikeasti siitä, mitä sinulle kuuluu; vuorovaikutus, pakastimellinen itse poimittuja marjoja, lämmittäviä syyslankoja, keltaiset pöllösukkahousut, mantrojen hoilottaminen ääneen missä ja milloin siltä tuntuu, flunssan selättäminen jo alkumetreillä.

Saman listan englanniksi listographyssä löytää tätä kautta.

2010-09-13T14:03:00.005+03:00

Viime viikonlopun vietimme turisteina Turussa. Lauantain hauskinta antia oli Jeti-kaupan avajaiset, jossa J ja J innostuivat levy- ja paitaostoksille, minä löysin itselleni ihanan keltaiset pöllösukkahousut ja kaikki osallistuivat 1st International Jeti Tattoo Conventioniin omavalintaisella kuvalla. Tatuoinnit kaupan arkistoja varten valokuvasi Suomen paras rumpali Tomi Leppänen.

Viihtyisästä hotellimajoituksesta vastasi tällä kertaa ystävällisesti T, joka vuokrasi asuntonsa meille ollessaan itse viikonlopun töissä. Ruokailu lauantaina hoitui parin sadan metrin päässä olleen intialaisen ravintola Delhi Dalbarin palak paneerilla ja illan orkesterina S-Osiksessa meitä viihdytti Ufomammut. Meno lavalla oli alkuun hieman rutiininomaista, mutta loppua kohden sekä soittajat että yleisö pääsivät vauhtiin. Malleus rock art labin visuaalit taustalla olivat todellista silmäkarkkia. Osa porukastamme päätyi jatkamaan vielä Turun vilkkaaseen (?) yöelämään.

Sunnuntaina tein itsekseni pakollisen galleriakierroksen ja totesin Hyäryllistä-ryhmän työhuoneen ja galleriatilan vaihtuneen nykyiseksi B-galleriaksi. Tutut ikkunat lähes vuosikymmenen takaa siis.

Kotimatkan varrella testasimme Lahdessa Saharan, jossa katkarapu-herkkutattipasta saapui pöytään hilpeyttä herättäneessä alumiinifoliosta taitellussa joutsenessa. Jäkiruokakahvit ja -teet nautimme luonnollisesti viereisessä Pitkäpubissa.

Ensi viikonloppuna tutustumme vaihteeksi Korpilahden metsiin.

2010-09-06T20:50:00.005+03:00

Meitä on moneen junaan.

Yhdellä menevät ne, jotka tuntevat muiden asiat paremmin ja kuvittelevat tietävänsä enemmän kuin toiset. Nämä henkilöt aiheuttavat mielellään eripuraa ja rikkovat mieluummin kuin rakentavat. He eivät vaivaudu kysymään, koska tietävät mielestään jo vastauksen. Samassa junassa on tilaa niille, jotka ovat kiinnostuneita sinusta lähinnä silloin, kun voivat saada jotain.

Toiseen junaan astuvat ne, jotka välittävät pyytettömästi siitä, mitä sinulle kuuluu. He tukevat, kantavat ja jakavat itsestään, kun huomaavat, että on sen aika. Ymmärtävät pyytämättä, koska heillä on siihen varaa.

Blogi ei ole päiväkirja. Se on ilmaisukanava, sanojen virtaa, hetkiä. Samaan tapaan kuin viiva piirtyy paperille tai katse siirtyy kameran kautta kuvaksi. Sensaatiot syntyvät muualla.

2010-08-30T22:09:00.002+03:00

Miten sitä voikin olla välillä hukassa itsensä kanssa? Juuri nyt en jaksaisi kohdata itseäni lainkaan. Annan sen mieluummin olla rauhassa, otan aikalisän ja jään katsomaan, mitä tulee. Ehkäpä se sitten kertoo, kuka oikein on ja mitä haluaa. Kenties voimme yhdessä päättää, mihin suuntaan lähteä, jättää taaksemme kaikki turhat epäolennaisuudet ja oikoa mutkat suoriksi. Matkata johonkin miellyttävään, helppoon, pehmeään. Antaa muun olla.

***

Sitkeät haaveet vainoavat minua. Eivät jätä rauhaan, kiusaavat öisin, tunkevat vähäisiin uniini. Ne ovat saavuttamattomia, juuri sen vuoksi pelkkiä toiveita. Jotain, jota ei saa kiinni juoksemalla, eikä kurkottamalla. Ei edes parhaansa yrittämällä. Silti tahdon itsepäisesti niin kauan kuin jokin muu vie mennessään ja unohdan.

***

Miksi unohtaminen on vaikeaa silloin, kun itse sitä haluaa. Miksi ostokset unohtuvat kauppaan, olut tiskille ja avaimet kotiin, mutta irtisanottu rakkaus ei lähde kuin kulumalla? Muistan edelleen sen, joka oli kaikista rakkain, josta päätin itse luopua, enkä sitten osannutkaan edes toisen tullessa elämääni.

***

Laulat kyllästymisestä, väsymyksestä ja yksinäisyydestä. Minä itken ja alan kuulostaa itse huonolta poprenkutukselta.

2010-08-25T13:52:00.006+03:00

Blogista päätellen elämä on hiljaista ja keskittyy keittiöön.

Todellakin – viime viikonloppu koostui intialaisesta murhasta, mausteisesta tomaattikeitosta, haaveilusta, hassuista unista, ilahduttavista uutisista, yhdestä kyläilystä ja Porocksin keikasta Pitkä Pubissa. Hiljaisuutta ja vähän myös puuhastelua keittiössä.

Sitä edeltävä viikonloppu kului turistina Flow-festivaaleilla ja siitä viikko takaperin Korpilahdella enon ja vaimonsa luona uuvuttavan kuumassa marjametsässä. Ensi lauantaina matka käy Tampereen kautta kohti Poria, yöllä takaisin ja kylään J:lle Pauniemeen. Viikon päästä vietämme perinteikästä Tehifestiä Kalkkisissa ja seuraavaksi viikonlopuksi suuntaamme Turkuun katsomaan Ufomammuttia. Sitten taas Korpilahdelle puolukkajahtiin.

Seuraava haaveilupainotteinen viikonloppu näyttäisi kalenterin mukaan olevan syyskuun viimeisenä.

2010-08-19T20:16:00.002+03:00

On tullut mietittyä, pohdittua ja puntaroitua. Vähän myös pureskeltua ja tuumailtua. Mihinkään en ole päätynyt, ajatukset ovat entistä enemmän solmussa. Sen verran tiedän, että nykyisin vähemmän on enemmän ja normaali on mukavaa.

Parempi siis keskittyä iltapalaan: kuninkaanpojan kaurapalleroita, jäähtynyttä teetä ja Vikas Swarupia.

2010-08-16T22:28:00.001+03:00

Merkintöjä muistikirjasta 12.8.:

Lasipalatsin terassilla samaan pöytään tupsahtanut harmaa nainen kertoo taukoamatta tarinoitaan kesämökin remontista, 27-vuotiaasta pojastaan, joka ei enää kehtaa käydä äitinsä kanssa yhdessä saunassa, maalaistalossa vietetystä lapsuudesta ja Korpilahden Liisasta. Takanani aukiolla ihmismuurahaiset kuhisevat omia reittejään ja väistelevät toisiaan.

Minun aikani on pysähtynyt. Hiki virtaa polvitaipeissa, se valuu kosteaa selkää pitkin ja maistuu suupielessä suolaiselta. Kesä on edelleen täällä. Se ei ole lähtenyt syksyä pakoon, vaikka kohta on jo elokuun puoliväli. Juon lasillisen kylmää vettä, toisenkin. Haluaisin pulahtaa jääkylmään järveen ja haaveilen lukuhetkestä Kahvisaaren hiljaisilla kallioilla.

Odotan puhelimen soivan.

2010-07-27T10:40:00.003+03:00

Elämä on valintoja, sanovat toiset.

Astua valoon.
Jäädä pimeyteen.
Iloita hyvistä asioista.
Kaivella negatiivisia puolia.
Tulla onnelliseksi.
Pitää kiinni murheesta.
Jakaa hyvää.
Muistuttaa pahasta.

Nauttia.

2010-07-26T21:58:00.002+03:00

Itse hurja hiirenmetsästäjä on saapunut kaupunkiin lepolomalle kahden viikon eräreissun jälkeen. Ruotsalaisen rannat ja metsien pikkujyrsijät ovat saaneet kollin hoikempaan kuntoon ja ilmeisesti myös kuluttaneet loputkin voimat. Urbaanilomalla sitten levätään, kerätään energiaa ja tuijotetaan tyhjyyteen.

Toiset meditoivat, hokevat mantroja tai vaeltavat yksinäisyydessä saavuttaakseen mielen tyyneyden ja hiljentääkseen häiritsevät ajatukset. Toiset syntyvät kissoiksi. Ihailen tuota heittäytymistä keskelle lattiaa, tipahtamista kesken touhujen ihan mihin vain. Unen loputtomuutta, elämän yksinkertaista keveyttä. Täysinäistä ruokakuppia.

Hurrur.

2010-07-20T21:30:00.004+03:00

Mitä se on, kun sydän tuntuu pakahtuvan rintaan ja koko olemus huokuu onnea? Kun mielen valtaa kiitollisuus ja odotus uutta kohtaan. Tässä, tällä hetkellä tunnen itseni, olen läsnä joka solullani. En tiedä mistään paremmasta, enkä muista mitään muuta. Heittäydyn mukaan kaikkineni.

Retriitti Houtskarissa oli enemmän kuin uskalsin toivoakaan: oman astangaharjoituksen lisäksi viikko vapauttavaa keskustelua, voimistavaa pranayamaa, tekniikkaan pureutumista, taivaallista ruokaa, iltameditaatioita, aamusaunomista, mereen pulahtamista ja kokovartaloöljyhoito nurmikolla.

Aamuharjoitus trooppisessa jumppasalissa oli täynnä uskomatonta energiaa, eikä kipuja ja väsymystä tuntunut lainkaan. Energia kohisi yhdessä koko salin udjai-hengityksen kanssa tasaisena virtana kuin rantaan iskevä aallokko. Se vei minutkin mukanaan, teki keveäksi, taivutti pidemmälle kuin koskaan ennen. Antoi luottamusta omaan harjoitukseen, tukea ja varmuutta. Samalla kadotin itseni hengityksen virtaan, enkä enää kuullut kehoani. Sulauduin yhdeksi.

Retriitti puhdisti sisäisesti ja ulkoisesti. Se antoi uskoa, toivoa ja varmuutta, jota olin kaivannut omaan tekemiseeni. Hyvien ihmisten seura ja tuntemusten jakaminen M:n kanssa jäävät kenties parhaiksi muistoiksi kesästä.

2010-07-08T21:33:00.008+03:00

Kesälomalla olen lukenut lehtipinoja matalammiksi. Naistenlehtiä, sisustuslehtiä, terveyslehtiä, Kuukausiliitteitä, Nyt-liitteitä, joogalehtiä ja pari Aku Ankkaa. S:n mukaan lehdet on jätetty aina auki ruokavinkkien kohdalta. Liian monia kiinnostavia reseptejä, liian vähän aikaa.

Huhtikuisessa aikakauslehdessä oli artikkeli pitkiä tai vaativia työpäiviä tekevistä ihmisistä. Siitä, miten liiallinen aivojen käyttö johtaa niiden ylikuumenemiseen vai olisiko parempi sanoa jäätymiseen. Kun tehokkuus viritetään äärimmilleen, deadlinet menevät ja tulevat, mutta luovia ratkaisuja on saatava aikaan huolimatta omasta mielentilasta tai vireydestä, aivot menevät jumiin. Ne eivät suoriudu enää yksinkertaisistakaan asioista. Pää on pumpulia.

Olen joskus lukenut sanomalehtijuttua alusta yhä uudelleen ymmärtämättä lainkaan, mistä jutussa oli kyse.

Viimeisen kuukauden aikana olen ollut tyhjä. Pää ei ole pumpulia, sen on korvannut tyhjyys. En osaa kirjoittaa, kuvia ei synny. Haluaisin vain nukkua, levätä, olla. Lehtien lisäksi olen kuukauden sisään lukenut yhden Murakamin, vasta ilmestyneen Vargasin ja Gavaldan, kaksi Yoshimotoa, yhden Austerin ja keskeneräisen Murakamin. Muuta ei huvita, ei synny, eikä oikein kiinnosta.

Silti olen tyytyväinen, enkä kaipaa muuta. Tämä riittää tällä hetkellä.

Sanat kuvissa ovat Denise Grünsteinin. Kiasman näyttely jatkuu 15.8. saakka, suosittelen kauneuden ystäville.

2010-06-22T12:49:00.005+03:00

Uskomaton viikko kuumassa Sardiniassa ja pari päivää yhtä lämpimässä Milanossa olivat paras talviloma, mitä kuvitella saattaa.

Costa Verden upeat maisemat, 120 mukavaa ihmistä ympäri maailmaa ja kaksi suomalaista. Mikä voisi olla parempaa kuin istuskella ulkona sohvalla varjossa, kuunnella nenän edessä soittavaa lempibändiä muutaman muun kanssa, joku tuo sinulle kylmää kolaa pyytämättä? Tai varpaat syvällä hiekassa, auringon polte iholla, eväinä lettuja ja vesimelonia sekä leppeästi rullaavaa rokkia. Pimeän laskeuduttua näet vain valon leikkaamat siluetit, kuulet tutut äänet, naurun ja rytmin.

Cagliarissa sunnuntaiaamun kirpputori. Uutta, vanhaa, käytettyä, kierrätettyä, kaikkea mahdollista. Tuliaisia pojille, A:lle käytetyt mokkasaappaat vitosella, minulle vanhoja aikakauslehtiä ja englanninkielistä Hercule Poirotia. Syrjäinen pikkuleipäkauppa vanhojen kortteleiden siimeksessä, jossa omistaja kertoo tarinoita historiasta, paikallisista, kielestä. Askeleita ylös ja alas, tukahduttavan kuuma autoretki. Äkkiä takaisin rannalle ja meren syleilyyn.

Joka päivä eri ranta, kalliot, meren tuoksu. On turha suunnitella tai miettiä etukäteen, sillä tällä lomalla ei aikaa tunneta. Paluu arkeen on hankalampi kuin koskaan ennen.

2010-05-19T21:56:00.004+03:00

Syöminen taitaa olla lähellä sydäntäni. Vatsalaukku nyt ainakin on.

Lähikorttelin turkkilaisen ruokakaupan myyjä jakoi tänään vinkkejään ja kierrätti minua ylpeänä ympäri kauppaansa. Tarjolla oli metritolkulla papuja: mustia, valkoisia, pilkullisia, sisäelimenmuotoisia, säilöttyjä, kuivattuja, kilohinnalla, perhepaketissa. Paksu puntti tuoretta minttua eurolla ja pakastimessa sitä kaivattua okraa. Teetä tietenkin kymmentä eri lajia ja yhtä montaa bulguria.

Okran valmistaminen on kuulemma vaikeaa, mutta makua siihen saa lihasta. Mausteita ei saa laittaa liikaa. Mikään ruoka ei maistu miltään ilman lihaa, mutta kaupan kylmähyllystä voin aina hakea erilaisia paprikoita, chilejä, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja yrttejä lihattomaan ruokavaliooni.

Muutama sata metriä toiseen suuntaan thaimarketissa saan asiantuntevaa opastusta eri curry-laatujen käytöstä, kun yritän kassalla maksaa kuulemma juuri sitä vaikeakäyttöisintä. Myyjä katsoo huolestuneena kysyessään tiedänkö mitä olen tekemässä. Tässäkin ruokakaupassa kierrätetään asiakasta ympäriinsä ja reseptejä tulee kuitin kylkiäisiksi.

Kasvisjambalayasta tuli okra- ja maustevaroituksista huolimatta erittäin maistuvaa. Syömään!

2010-05-18T21:57:00.003+03:00

Koko päivän olen himoinnut teeleipiä ja tässä ne nyt ovat: höyryävän kuumat lämpimäiset, jotka nautitaan voin ja juuston kera. Täysjyväspelttiä, piimää, kaurahiutaleita, juustoraastetta. Niistä on pienet teeleivät tehty.

2010-05-14T10:48:00.002+03:00

Annan aurinkoa iholleni, odotan kuinka huulipieliin ilmestyy pisamia ja maidonvalkeaan ihoon piirtyy raitoja. Kuorin pois kerroksen kerrallaan, hylkään talvisen villapaidan ja polvisukat. Varpaiden kynsissä hehkuu punainen.

Omistan tämän hetken, eikä se lopu koskaan. Se on minun.

Puhumme äänikirjoista, musiikista, lukemisen vaikeudesta ja kaikesta siitä, mikä tekee onnelliseksi.

Läheisen metsän suojassa, hiljaisella kalliolla jaamme sydämen. Tunnen itseni keveäksi, lähden lentoon.

2010-05-08T17:30:00.002+03:00

Kirjaston hyllyn ääressä pysähdyn K:n kohdalla. Proosaa, pitkään mieltä askarruttanut vahva nainen, joka kirjoittaa rakkaudesta, naisena olemisesta, kuolemasta. Tartun kolmanteen kokoelmaan, Ennen kuolemaa. Joku on unohtanut kirjan väliin punaruskean setelin. Mietin, pitääkö se palauttaa kirjan mukana, olla kuin ei huomaisikaan. En voi tietää kenelle se kuuluu, miksi se on kirjan välissä, eikö kukaan ole löytänyt sitä ennen minua, onko se kenties piilossa tarkoituksella tai jonkun viimeinen ruokaraha.

Ostan mummolle kukkia. Minulla on ikävä viikottaisia keskustelujamme, keittiön pöydän ääressä koottuja voileipiä, huolenpitoa ja kuulumisten vaihtamista. Kukat vien huomenna kappelin viereen kiven luo, jossa jatkoin pitkään viikottaisia käyntejäni papankin jo mentyä. Siitä on nyt yli kymmenen vuotta.

Arki on ollut lohdullinen tänään. Se on suonut hitaita hetkiä, kun voi kääriytyä sanoihin, haaveisiin, peiton lämpimään. Olla ja unohtaa muu, syventyä hetkeksi sisäänsä, antaa virran käydä. Antaa sen viedä mukanaan kaikki ei-toivottu ja tuoda tullessaan uutta, vielä niin viatonta ja eteenpäin pyrkivää. Uskoa itseen ja sen tekoihin. Varmuutta.

Ruuaksi päätän paistaa punjabin kaalia ja soijapullia, jälkiruuaksi Laulu rakkaudesta:

Usko sinä että kaikki on politiikkaa,
minä uskon että jokainen päivä on kertomus.

2010-05-05T22:38:00.007+03:00

Vappu tarjoili alkuärtymyksen jälkeen parhaan musiikillisen elämyksen vähään aikaan. Toiveemme K:n kanssa kävi vihdoin toteen, kun Brant Bjork rokkasi Loosen alakerrassa lähes kaksi tuntia hikeä ja tarttuvaa rytmiä. Helsingin reissun muina antimina olivat muun muassa ihanien ihmisten seura, takahuonedraaman seuraaminen, ujon ihailevat kiitokset, käsittämättömän hieno thaimaalainen bändi 70-luvulta (kiitos M:lle), Alppilan Love Hotellin aina yhtä toimiva majoitus ja Weeruskan pettämätön ruoka. Unohtamatta pientä Dunajam-kokoontumista ensin maanantaina Lahdessa ja uudelleen aattona Helsingissä.

Let the good times roll.

Sunnuntaina aamuharjoituksen jälkeen menin metsään ja tajusin, kuinka kova ikävä minulla on sinne ollut.